30.11.2016

Pitenee....Pitenee...Pitenee...

En tullut tänne tälläkään kertaa pahoittelemaan blogi hiljaisuutta millään asteella. Koulu ja kokeet ovat vieneet hirveän osan ajasta, samoin blogin joulukalenteri. En vain millään ole ehtinyt päivittelemään tänne mitään kuulumisia, vaikka niitä olisi vaikka millä mitalla! Tähän postaukseen laitan muutaman ratsastustunnin kohtuullisen lyhyet kuulumiset, ja katsotaan, jos jossain vaiheessa joulukuuta saisin julkaistua vielä vähän kuulumisia tämän pikkupiskinkin taholta... 

Ensimmäinen tunti, josta kerron, on torstain 17.11.16 korvaustunti, jonka menin Ventolla. Sen selkään en ollut päässyt hirvittävän pitkään aikaan (viimeksi alkusyksystä), joten alussa oli pikkuisen hakemista. Alkutunnista se tuntui hitusen hitaalta ja tahmealta, eikä oikein lähtenyt pohkeesta eteenpäin. Tunnin aiheena olivat kavaletit ja laukanvaihdot, joita sitten treenailtiin jonkin verran. Alkutunnin tehtäviä en valitettavasti kirjannut ylös, mutta hämärän muistikuvan mukaan teimme siirtymisiä ravin sisällä. 
Varsinaista verryttelylaukkaa emme ottaneet missään vaiheessa, eikä alkuverryttely ollut muutenkaan hirveän pitkä. 
Rusthollissahan on pyöreä maneesi, mutta silti siinä saa tehtyä erittäin monipuolisesti kaikenlaisia samoja tehtäviä, kuin kentälläkin. Suoristukset ja suorat uratkin saa tarvittaessa ratsastettua ja merkittyä kartioiden avulla. 
Ensimmäisenä teimme kuitenkin yllä näkyvää tehtävää. Kavaletille tultiin aluksi ravista jommastakummasta suunnasta, ylitettiin kavaletti ravissa ja jatkettiin ravissa jompaankumpaan suuntaan. Tässä ei ollut varsinaista ongelmaa, mutta ensimmäisillä kerroilla Vento hyppäsi vähän teatraalisemmat hypyt, mutta malttoi lopuksi astua vain yli.
Tehtävää muutettiin seuraavaksi niin, että kun kavaletti oli ylitetty, tai sen päällä oltiin, nostettiin laukka ja laukattiin oikeastaan seuraavaan käännökseen asti, joka tuli siis kavaletille käännettäessä. Vento toimi tässäkin ihan kivasti, mutta en aina saanut sitä nostamaan laukkaa oikeassa kohtaa tai nostamaan haluamaani laukkaa. Treeniä, treeniä! 
Lopulta teimme tätäkin tehtävää kokonaan laukassa niin, että laukkasin ensin toiselle ympyrällä ja ylitin aina kavaletin laukassa ja käänsin samaan suuntaan. Vielä mukana ei siis ollut laukanvaihtoja, vaan teimme yhtä ympyrää maneesissa, jonka keskellä oli pieni kavaletti. Vento hyppäsi kavaletin yli oikein kivasti, välillä ohjasin sen vahingossa reunaan, tai askel ei oikein osunut. Kun en itse ole kovin paljoa esteitäkään hypellyt, niin ei askeleen osuminen kovin todennäköistä kaikilla kerroilla ollutkaan, vaikka Vento onkin estekonkari. Sama tehtävä tehtiin toiseen suuntaan.
Kun edellämainittu tehtävä sujui hyvin, aloimme ratsastaa tehtävää kahdeksikolla ja laukanvaihdoilla. Tästä en nyt mitään kuvaa piirtänyt, sillä uskon teidän tietävän, mikä on kahdeksikko ja mikä on laukanvaihto. Laukka oli siis tarkoitus vaihtaa kavaletin päällä tai heti sen jälkeen, ja Ventoltahan tämä sujui vaikka silmät ummessa. Tämä tehtävä oli ehkä koko tunnin onnistunein tehtävä, sillä vaihdot onnistuivat joka kerta poikkeuksetta. Kertaakaan ei tarvinnut siirtää raviin tai antaa apuja kahta kertaa, kun poni oli jo vaihtanut.
Eivätpä nämä laukanvaihdot tainneet olla ihan minusta kiinni, Vento entisenä esteponina hoiti homman kotiin erittäin hienosti ja reippaasti!
Seuraavana, välikäyntien jälkeen ratsastimme vähän jumppasarjalla. En nyt ihan tarkkaan muista, montako kavalettia jumppasarjalla oli, joten laitoin kuvaan sitten neljä... Itse sain ohjeeksi tulla aika sisäreunasta näitä kavaletteja, mutta välillä ohjasin Venton vähän turhankin reunaan ja hypimme sitten reunojen yli. 
Itse en ollut koskaan tätä kertaa ennen ratsastanut jumppasarjalla, joten vähän jännitti ja pelotti, miten pääsen näihin pikkuhyppyihin mukaan ja kaadanko jok'ikisen kavaleteista nurinpäin. No, en kaatanut kertaakaan yhtään mitään, ja Vento hoiti taas sen homman kotiin esimerkillisen hienosti! Ponista sai olla ylpeä kumpaankin kierrokseen ❤ 
Kavaleteilla yritin pitää ponin hallitulla reitillä ja yrittää päästä edes jotenkuten mukaan hyppyihin, enkä voi sanoa muuta, kuin että olen loppujen lopuksi aika ylpeä itsestäni. Pääsin kavaleteista yli kunnialla ilman putoamisia kummassakinkierroksessa ja pysyin edes jotenkuten reitillä! Ehkä minusta sittenkin voisi tulla jossain vaiheessa esteratsastaja...? Ei...!

20.11.16 Sunnuntaina oli sitten jokaviikkoisen ratsastustunnin aika. Pääsin uljaan kisaratsuni, Ferrarin selkään. Poni oli koko tunnin ajan oikeasti mahtava ratsastaa - se kulki rentona ja otti kaikki avut vastaan välittömästi, eikä jännittänyt koko maneesissa yhtään mitään! Tunnista jäi hirvittävän hyvä fiilis jo näiden ansiosta, mutta tunnissa oli muutakin hyvää. Ferrarilla oli kuitenkin tallessa sen "perusongelmat", eli pieni etupainoisuus ja kuurous ulkopohkeelle. Tätä viimeistä olen yrittänyt työstää nyt tunneilla ponin kanssa ja ongelma on jo parempaan päin. 
Tunnilla tehtiin töitä pituushalkaisijalla mm. suoruuden kanssa. Keskihalkaisijalla tehtiin siirtymisiä kaikista askellajeista kaikkiin askellajeihin ja pysähdyksiin asti. Koko tunti "pyörittiin pelkästään pituushalkaisijalla", ja suoruuden kyllä sitten huomasi tunnin päätteeksi. Kaikki onnistui tällä tunnilla vähintäänkin kohtuullisesti, laukkakin yllättävän kivasti. 
Tiistaina 22.1l myös jokaviikkoisen tunnin aika, ja menin taas Ferrarilla. Tunnilla poni oli epänormaalin pinkeä ja jännittynyt, ties mistä sitten johtui - ensimmäisiä kertoja se myötäsi niskastaan vasta loppuraveissa/tunnin loppupuolella, joten siltä osin tunti ei mennyt ihan nappiin. Olen muuten huomannut, että kun Ferrari on jännittynyt, sillä on monta kertaa inhottavampi ratsastaa, joka ei varmaankaan ole mikään yllätys...
Tunnilla teimme paljon siirtymisiä suorakulmion muotoisella uralla. Ensin ravista käyntiin, sitten ravin sisällä ja lopulta laukka-ravi-siirtymisiä. Ravissa ja käynnissä tuli erittäin kivoja ja hyviä pätkiä, mutta laukassa meno oli vähän normaalia epävakaampaa...
Sunnuntaina 27.11 ratsastinkin kaksi tuntia, koska torstaina en ollut päässyt korvaustunnille. Vastassani oli uusi tuttavuus, Kiven Jätkä, tutummin Jätkä, omasta mielestäni Pätkä-Jätkä. Jätkä on musta, 7-vuotias suomenhevosruuna, joka on, kuten tuolloin todistin, erittäin ihana ratsastaa!
En sitten tiedä, millainen tuo melkein ponikokoinen hevonen on ratsastaa useimmiten, mutta tuolloin se oli ainakin erittäin mukava! Tunnilla keskityimme epäsuoran ohjan käyttöön ja harjoittelimme sitä suorakulmion muotoisella uralla käynnissä ja ravissa, jossa piti kääntää pelkästään epäsuoralla ohjalla. Jalkaa sai käyttää vain eteenpäinvievänä apuna.
Tehtävä oli erittäin kiva ja hyödyllinen - käden korkeutta muuttamalla sai säädeltyä kääntymisnopeutta, joka sekin tuli testattua. Tehtävään lisättiin myös voltit jokaiseen kulmaan, sekin epäsuoralla ohjalla. Helppoa ei aluksi ollut, ja pari kertaa meinasinkin törmätä toiseen tunnilla olevaan ratsukkoon, mutta muuten tehtävä meni oikein kivasti.
Laukassa laukkasimme vain ympäri maneesia ja totuttelin samalla uuteen hevostuttavuuteen. Tein voltit L-ja C-kirjaimiin, mutta muuten menin suoraan. Laukka jäi helposti nelitahtiseksi, mutta kun sen sai ratsastettua kunnolla eteen, oli se oikein mukava!
Sunnuntain toisella tunnilla ratsastin myös Pätkä-Jätkällä. Tällä tunnilla testasin ponin kanssa väistöjä, jotka ensimmäiseksi kerraksi sujuivat oikein mukavasti. Parantamisen varaa toki olisi, mutta jostain on väistöjenkin kanssa aloitettava. Väistöt tehtiin normaaliin tapaan väistättämällä takaosaa vuoronperään sisään ja ulospäin. Tämä tehtiin käynnissä ja ravissa. Käynnissä väistöt sujuivat vielä hyvin, mutta ravissa oli jo vähän enemmän hakemista...
Muuten teimme tunnilla pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä edellispäivän luennon mukaisesti ja perustyöskentelyä, jolla Jätkän sai työstettyä oikein mukavaksi! Jätkälläkin olisi erittäin mukava ratsastaa vielä uudemmankin kerran ❤

Viimeinen tunti, josta tähän postaukseen kirjoitan on 29.11 tiistaina ollut tunti, jonka senkin menin Ferrarilla. Karsinassa ponista huomasi, että se on vähän hermona/huonolla tuulella, mutta ilmeisesti pakkassäät olivat saaneet pään skarpimmaksi. Vähän jännitti hypätä ponin selkään tunnin alussa, mutta jo maastakäsin kävellessä tein pysähdyksiä. Loppukierroksista se rauhoittui myös selästä käsin, joten se pienikin jännitys kaikkosi.
Tunnilla teimme voltteja, joilla hain ulkopohjetta mahdollisimman hyvin läpi ja yritin oikein keskittyä ulkopohkeen "läpiratsastukseen". Voltit onnistuivat kumpaankin suuntaan erittäin mukavasti ja Ferrari työnsi hyvin myös takaa eteen. Vastoin totuttua se ei kulkenut matalalla ja erityisen rennolla kaulalla tai etupainoisena, vaan kokosi erittäin hyvin ja kulki korkeammassa muodossa, kuin mihin olen henkilökohtaisesti tottunut.
Aluksi ajattelin sen olevan vain jännittynyt, mutta sitten tajusin sen kokoavan ja työntävän kivasti takaa eteen... Aivot? Kun tunnilla aloimme ratsastaa avotaivutuksia volteilta tullessa, en oikein osannut ratsastaa. Avoja olen tehnyt erittäin vähän koko elämäni aikana, joten täydellistä onnistumista ei voinut odottaakaan. Pari hyvää pätkää sieltä kuitenkin tuli, olen tyytyväinen!
Kun avoja oli ratsastettu oikealle ja vasemmalla, teimme niin, että ratsastimme yhden kirjainvälin avoa ravissa ja siitä avosta nostimme sitten laukan. Tämä meni erittäin hyvin ja poni kokosi laukkaa niin paljon, että laukassa oli erittäin helppo istua! Vähän Ferrari alkoi ennakoida, mutta laitetaan sekin sitten ilman pikkiin ;)

-       -       -       -       -

Kuten tekstistä toivottavasti huomasi, lähes jokainen tunti on mennyt erittäin hyvin ja olen tyytyväinen niistä jokaiseen. Pitkästä aikaa olen tuntenut osaavani oikeasti ratsastaa ja matkustaminen on jäänyt vähemmälle myös opettajieni mukaan. Tästäkin suunta on ylöspäin, talven aikana tulen kehittymään hirmuisesti!
Tämä jää viimeiseksi postaukseksi ennen joulukalenteria - itsekin innolla odotan, mitä joulukuu tuo tullessaan. Saatan joulukuun aikana julkaista myös peruspostauksia, mutta silloin kyseiselle päivälle tulee kaksi postausta. Saa nähdä. Huomiseen asti, hei hei! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)