87. On niin helppoo olla onnellinen!

Tuntipostaus tulee tällä kertaa myöhemmin, katsotaan jos yksityisvalkasta (29.4.16) tulisi nopeammin postaus. Kisapostaus menee kuitenkin edelle!

Tunnit olivat tällä kertaa pahasti myöhässä, ja vaikka minulle oli ilmoitettu tuntini alkavan puoli seitsemältä, tallilla minulle kerrottiin sen alkavan vasta puoli tuntia myöhemmin. Mukana minulla oli tällä kerralla vain fleece-takki, joten minulle uhkasi tulla kylmä. Tallilla on kuitenkin aina tekemistä, ja sainkin sitten tehtäväksi viedä tarhoihin kaikille hepoille heinät. Tässä ei kauaa mennyt, ja taas alkoi tulla kylmä... Kun sitten kysyin toisen kerran, olisiko jotain tekemistä, sain luvan mennä siivoamaan tarhoja. Osalle tarhojen siivoaminen on pakkopullaa ja tylsää, mutta minulle tuo on kyllä yhtä juhlaa! Harvemmin kuitenkaan pääsen heilumaan talikon varteen, joten otin tilaisuuden vastaan. Tarhojen putsauksen aloitin yhden yksityisen tarhasta, jatkoin eteenpäin kahteen tarhaan, joissa asustavat hevoset olivat sisällä, sekä toiseksi viimeisenä tarhana siivosin vanhan suokkiruunan, Iikorin tarhan. Viimeisenä tarhana siivosin toisen yksityisen tarhan. Tuli sopivasti lämmin, ja lihaksetkin lämpesivät sopivasti, ja olivat lämpimiä vielä tunnin alkaessakin. 

Tunnille sain Lupiinin, mikä ei niinkään yllättänyt, sillä olin toivonut sitä tunnille saadakseni parempaa tuntumaa poniin ennen kisoja. Lupiini oli tosin ollut jo alkeistunnilla, mutta se ei hirveästi tainnut ponin mieltä painaa. Hoitaessa minun ei siis tarvinnut tehdä oikeastaan mitään, sillä Lupiinilla ratsastanut alkeisratsastaja oli tehnyt todella hyvää työtä, ja poni melkein kiilsi! Minun siis tarvitsi vain panna varusteet päälle ja lähteä maneesiin. 

Maneesiin mennessä minua odotti yllätys- meillä oli eri opettaja kuin yleensä, ja kun hän esitteli itsensä, suuni meinasi loksahtaa auki. Kyseinen opettaja ratsastaa itse GP- tasolla, ja syksyllä alkaa opettamaan Rusthollissa, jonne minäkin siirryn kevään tullen. Kaikki hevoset ja tunnit siirtyvät siis Mäntsälän Ratsastuskoululta Ratsutila Rustholliin, joka helpottaa minua huomattavasti- Rustholliin ajaa meiltä alle kymmenen minuuttia, ja MänRaan puoli tuntia... 

Kuitenkin, kun esittelykierros alkoi, olin ensimmäisenä vuorossa. Tasokseni kerroin HeC/HeB, mutta samassa yhteydessä mainitsin, etten saa hevosia kunnolla peräänantoon, ja pohkeenväistöjäkin vasta harjoittelen. Kun esittelykierros oli käyty kokonaan läpi, aloitimme tunnin tehtävän. 

En taaskaan muista tarkkaan, mitä teimme tunnilla, mutta taisimme aloittaa kevyellä ravilla ja tarkoilla teillä. Ravissa piti tehdä kumpaankin päätyyn iso pääty- ympyrä, jonka piti olla tasainen ja pyöreä. Lupiini oli heti alkutunnista kivan vetreä ja energinen, toivottavasti tämä energia säilyisi lauantain kisoihin asti! Annoin siis Lupiinin tehdä hommaansa rauhassa, ja tein itse oman osuuteni. Jo alkutunnista sain kehuja tasaisita ympyröistä ja tarkoista teistä, sekä ravin tahdista. Tästä voin kyllä kiittää sitä hyvää opetusta, jota olen saanut kaikilta opettajilta, jotka ovat opettaneet minua ratsastushistoriani aikana! Pääty- ympyröillä Lupiini oli siis kivan energinen ja pyrki itse eteen, ja minun tarvitsi vain tehdä oma hommani. Pitäisi varmaan jatkossakin antaa ponin tehdä oma hommansa, eikä jäädä vain varmistelemaan, että homma varmasti sujuu; näin yhteistyökin pelaa paremmin!
Pitkillä sivuilla sitten ratsastin paljon voltteja sekä ravilisäyksiä kisoja ajatellen, ja pyrin edelleenkin ratsastamaan hyvät ja tarkat tiet. Tässä onnistuinkin tunnin aikana kivasti.
Vaihdoimme sitten pääty- ympyrätehtävän aikana muutaman kerran suuntaa, jotta hevoset ja ponit vertyisivät kunnolla. Tämän jälkeen aloimme tehdä paljon siirtymisiä oikeassa kierroksessa. Pitkän sivun keskellä piti tehdä laukannosto, sekä laukata pääty- ympyrä, ja toisen pitkän sivun keskellä hidastaa raviin, ja ennen B- kirjainta sitten käyntiin, jossa mentiinkin koko lyhyt sivu. Pääty- ympyrä tehtiin siis C- päätyyn, jos jollekin jäi vielä epäselväksi.
Laukannostoista sain tunnin aikana paljon kehuja: niiden siisteydestä ja terävyydestä. Tämä hyvä palaute, jota sain myös laukasta, sai hymyn huulille, sillä Lupiinin kanssa minulla on aina ollut ongelmia aktiivisuuden kanssa. Tällä tunnilla sitä ei tosiaankaan ollut. Laukat olivat hyviä ja energisiä, eikä apua tarvinnut pitää päällä lähes ollenkaan. Pelkästään ohjaaminen oli hommaani, aktiivisuuden hoiti poni itse. Oikean kierroksen laukoista tuli kyllä ihan järjettömän hyvä fiilis, Lupiinin kanssa minulla ei ole koskaan sujunut näin hyvin!

Taas vaihdettiin suuntaa ja jatkettiin samaa tehtävää vasempaan kierrokseen. Laukat tehtiin edelleenkin C- päätyyn, ja muutenkin tehtävä oli samanlainen. Vasemmassa kierroksessa alkuun oli hiukan hakemista teiden kanssa, mutta Lupiini pysyi edelleenkin aktiivisena ja kuuntelevaisena, jos niin voi ylipäätään sanoa. Vasemmat laukat nousivat ehkä hiukan pidemmällä aikavälillä, mutta oikeaan kierrokseen verrattuna ero oli enintäänkin minimaalinen, eikä mitään isompia ongelmia tullut tässäkään kierroksessa. Laukka oli hiukan hitaampaa, ja sain jopa lyhennettyä sitä hiukan, joka taas kieli siitä, että olin jopa saattanut tehdä siellä selässä jotain oikein!
Kaikki tuo edellä mainittu kuului vain alkuverryttelyyn, ja tuntia oli tässä vaiheessa kulunut suunnilleen puoli tuntia. Pidimme vain pienet välikäynnit, noin kierroksen mittaiset, jonka aikana luvassa oli itsenäinen suunnanvaihto. Tämäkin sujui hyvin, ja pian pääsimme aloittamaan pohkeenväistöt. Olin ihan kauhuissani; mitä jos en osaakaan? Sitten vain päätin ratsastaa niin kuin osaan ja yrittää parhaani, tulin tunnille oppimaan, enkä osaamaan kaikkea unissani.

Ensin ohjeena oli väistättää pitkän sivun puoliväliin, jossa suoristettiin hevonen, ja sen jälkeen jatkaa pohkeenväistöä. Kyseessä oli siis sama väistö kuin viime tunnillakin, ja hyi että ihan inhotti kuulla, että tuo on tehtävänä! Aluksi oli todella paljon hakemista väistöissä, ja mainitsin siitä jossain vaiheessa opettajallekin. Hän kuitenkin sanoi väistöjen menevän ihan hyvin, mutta pian sen jälkeen kaikki tuntilaiset kokoontuivat maneesin keskelle, jotta opettajamme sai näyttää, miten ratsastamme hevosia pohkeenväistössä, ja miten sen oikeasti kuuluisi mennä. Tämä oli todella hyödyllistä, ja sain siinä samassa muutamat ahaa- elämyksetkin! Ilmeisesti ratsastimme usein hevoset pohkeenväistöissä aivan linkkuun, jolloin se taipui kaulastaan, eikä pystynyt suorittamaan liikettä oikeaoppisesti. Sen jälkeen hän näytti, että pohkeenväistössä asetuksen pitää olla vain n. 2cm, eikä milliäkään enempää- muuten hevonen menee auttamatta linkkuun. Tästä sain kyllä sellaiset hehkulamput pään päälle, ettei  minkäänlaista rajaa, ja kyllä houkutti mennä kokeilemaan juuri saamiani oppeja ravissa, joissa pohkeenväistöt tehtiin!

Pohkeenväistöt alkoivat tuon opetustuokion jälkeen mennä kaikilla hurjan paljon paremmin, ja sain itsekin vähän tuntumaa siitä, miten pohkeenväistöjen kuuluisi mennä. Luvan kanssa tarkkailimme kaikki hevosten etujalkoja ja sitä, miten ne liikkuvat. Kun suunta vaihdettiin vasempaan kierrokseen, Lupiinin vahvaan kierrokseen, väistötkin paranivat. En kovinkaan suurta ristiaskelta vaatinut, vaan tyydyin siihen pieneen.
Kun väistöt oli hoidettu alta, oli loppuravien aika, joissa tein niitä samoja juttuja kuin yleensäkin. Asetteluja, taivutteluja, kiemuroita, voltteja, ihan kaikkea mahdollista! Lupiini oli vieläkin ihanan energinen, ja tunti sujui kaikenkaikkiaan ihan mahtavasti! Sain paljon ahaa- elämyksiä ja uutta tietoa mm. vasta- asetuksista sun muista.

Miten teidän tuntinne ovat sujuneet lähiaikoina? Oletteko saaneet paljon ahaa- elämyksiä ratsastaessanne?

86. Rakkauden satama

Blogi on ollut muutaman päivän aivan hiljaisena; kouluhommat ovat painaneet päälle pahemmin kuin koskaan, ja itse stressi koulunkäynnistä on hiljentänyt tämän blogin. Nyt, kun sain kuvistyön valmiiksi ja kaksi koetta alta, voin vähäksi aikaa tulla tänne kirjoittelemaan. Sunnuntain ratsastuspostaus on kirjoittamatta, mutta siihen palaamme sitten myöhemmin. Myös koulukisoihin on valmistuttu rataa opettelemalla ja kisakamppeita etsimällä, mutta kisoista lisää mahdollisimman pian, kun ne lauantaina ovat ohi. Nyt kuitenkin varsinaiseen postaukseen ennen kuin postaus venähtää vieläkin pidemmäksi!

Jossain vaiheessa mainitsin blogissa jokaviikonloppuisista metsäretkistä, ja taas flunssista parannuttua oli perinteen aika. Viimeksi kävimme Sipoossa muutama viikko sitten, mutta samalla lenkillä talvella. Tällä kertaa paikan päällä oli jo ihanan vihreitä ja pirteitä kohtia, vaikka aurinko ei kovinkaan paljoa itseään näytellyt koko retken aikana; päinvastoin se piiloutui ja antoi mustien sadepilvien peittää itsensä. Tämä ei sitten haitannut meitä ollenkaan, vaan retkelle lähdettiin hyvillä mielin! 

Ensimmäinen yllätys paikanpäällä olivat juoksijat. Ilmeisesti Sipoossa oli menossa jonkinlainen maastojuoksu, mutta se oli jo loppusuoralla, ja vastaamme saimme viidestä kuuteen juoksijaa, kaikki miehiä. Toisena yllätyksenä tuli Pörrin käyttäytyminen. Kuten olen maininnut, se yleensä metsään mennessä luulee pääsevänsä hirvien perään, mutta tällä kertaa se oli kivan rauhallisesti. Toki se oli innoissaan metsään pääsystä, muttei kuitenkaan vetänyt itseään läkähdyksiin. Kymmenen metrin hihna oli siis lähes koko lenkin ajan löysällä. Hihnaa piti kuitenkin välillä kiristää, kun lenkkeilijöitä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. 

Paikan päällä kamera oli lähes koko ajan kädessä makrokuvien sun muiden toivossa. Saalista sain kuvien osalta kivasti, ja tässä postauksessa pääsettekin kurkkimaan vähän kuvien parhaimmistoa. Kaikki eivät ole minun käsialaani, vaan osan on napannut luottokuvaajani Sylvia. 

Matka alkoi mukavan puron kohdalla, johon pysähdyin kuvailemaan, ja vain yksi kuva onnistui; se tämän postauksen ensimmäinen kuva. Yritin olla heiluttamatta käsiäni ja tarkentaa johonkin, mutta noh... Amatöörikuvaajalta kaikki ei aina onnistu, mutta parhaani yritin, ja osa kuvista onnistui kivasti!

Kävelytahtimme oli kohtuullisen leppoisa, ja aina välillä pysähdyin kuvailemaan ja sen jälkeen otin hölkällä muun porukan kiinni. Maisemat vaihtuivat kivasti, vaikka korkeuserot eivät päätä huimanneetkaan. Silti hyvää reisi- ja pakarajumppaa, oli hyvä saada välillä vähän lihaksiakin töihin asvaltillakävelyn sijasta. 

Taas ne sanat meinaavat loppua postauksen alkupäästä, kun varsinaista kerrottavaa ei tästäkään reissusta ole. Harvoin ne sanat loppuvat, mutta taas käy niin. Kuvia siis tulossa, mutta yritän tunkea sitä tekstiäkin jonnekin!

C: Isä

Sää oli tosiaankin sateinen, minkä varmaan kuvistakin näkee. Sinivuokot olivat aikalailla nuupahtaneita ja kurttuisia juurikin tämän kelin takia, mutta silti sain napattua niistä omasta mielestäni ihan kivoja kuvia. Tässä vaiheessa vettä ei satanut, ja mieli oli hilpeä. Mitään erikoista ei tapahtunut, ja retki sujui jutellessa ja kuvaillessa, ainakin minun osaltani. Pörri meni siellä edellä oman hihnansa kanssa ihan rauhassa, vaikka taluttaja välillä vaihtuikin. Pentu käyttäytyi esimerkillisesti myös koiria tervehdittäessä, sai kyllä olla ylpeä!

Kun saavuimme kallioille, otimme repusta esille jättiläismäiset mustikkamuffinsit ja pillimehut, ja pidimme taukoa syömisen merkeissä. Samalla ihailin tummia, mahtavan kunnioitettavia tummanpuhuvia pilviä, jotka piirittivät meitä. Jossain siellä, tummien pilvien keskellä kuitenkin näin rakkauden sataman, sen paikan, jossa haluan olla, josta en halua pois. Näin siellä paikan, jossa on hyvä olla. Sitä katsoessa minut valtasi järjettömän lämmin ja tyytyväinen tunne; sillä hetkellä uskoin, että elämä on parasta juuri sillä hetkellä. Ja niinhän se onkin!

Kun jatkoimme matkaa muffinsit mahassa, alkoi tunnelma vesittyä pikkuhiljaa, kun sade alkoi ropista maahan ja muodostaa jaloille kauniita, tosin märkiä, täpliä. Tunnelma ei siis huonontunut, vaan muuttui vetiseksi. Naurunpyrskähdyksiä kuitenkin pääsi välillä, ja se taas esti huonon fiiliksen tulemisen. Matkaa kuitenkin jatkettiin, välillä hiekkaisella ja hiljaisella autotiellä, kun taas joskus sitten metsän siimeksessä. 

C: Sylvia (linkki blogiin postauksen alussa)

Loppumatkasta väsymys alkoi pikkuhiljaa painaa, sillä flunssan jäljiltä kunto oli hiukan laskenut. Positiivisena juttuna kuitenkin se, että torstain aamulenkkien ansiosta kunto on kohonnut jonkin verran, ja jaksoin paremminn kuin talvella! Vaikka nyt kulku oli helpompaa, huomasin kunnossa selkeän nousun. 

Muuta tekstiä tähän hätään en taida saada raavittua kasaan, joten nyt vielä se viimeinen kuvapläjäys ennen lopputekstejä!

C: Sylvia

C: Sylvia tai Minä

C: Sylvia

On muuten aivan ihanaa huomata, että lukijani ovat näin kevään tulleen ruvenneet yllättävän aktiivisiksi, ja kommenttimäärä on noussut huimasti, ainakin joidenkin postausten osalta! Pitkän aikaa oli hiljaista, mutta nyt... Siis mitä ihmettä! Kiitos ihan järjettömän paljon, kiitos myös uusista lukijoista! Ilmoitelkaa, jos haluatte jotain erikoispostauksia, niin toteuttelen niitä toiveidenne mukaan:) Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!

85. Vihdoinkin totuuksia!

Moikka vaan kaikille!
Sain kerrankin varastettua kunnolla Matzun tietokoneen, ja saatte sitten tällä kertaa totuudenmukaisia kuulumisia ilman blogin kirjoittajan räikeitä, läpinäkyviä valheita. Kun kävin blogia läpi, meinasin pyörtyä lauseiden valheellisuudesta. Esimerkiksi näytteilyissä en toiminut hienosti, vaan esimerkillisen loistavasti, jos yhtään tätä asiaa tajuatte! No, tässä postauksessa saatte nähdä Sylvian ja Matzun ottamien kuvien lisäksi totuudenmukaista tekstiä, joten jos totuuksia kaipaatte, jääkää tänne vaan lukemaan!

Tosiaan, kuten Matzu on ilmeisesti maininnutkin, elämä täällä päin rullaa paikallaan omaa tahtiaan, eikä mikään häiritse elämän rauhallista kiertokulkua. Paitsi kaikki ne inhottavat haaskalinnut, kuten varikset ja harakat, joiden takia minun pitää olla koko ajan varuillani, sillä ne kärkkyvät koko ajan osingolle minun herkuistani. Onneksi olen haudannut suurimman osan, mutta kaikki välipalat ovat vapaata riistaa- ainakin niiden mielestä. Minä en kyllä anna periksi niille, saavat ihan rauhassa kärkkyä ruokiani- kuitenkin tuloksetta.
Ihmistätini on kuitenkin sitä mieltä, että minulle on hyvää liikuntaa juosta varisten ja harakoiden perässä päivittäin. Aika törkeätä, eikö kuntoni muuten ole tarpeaksi hyvä? Tietenkin se on! Ties vaikka Matzu olisi tehnyt sopimuksen varisten kanssa siitä, että ne yrittävät varastaa minun herkkuni, jotta joutuisin juoksemaan. Hyvinkin todennäköistä, ihmisiin kun ei ole luottamista...!
Variksia lukuunottamatta elämä sujuu todella kivasti ja rauhallisesti, ja tämän talon rutiinit ovat vihdoinkin tulleet tutuiksi näin vuoden tutustumisen jälkeen. Tai, olen osannut rutiinit ulkoa jo ties kuinka kauan, mutta nyt ne vasta osaankin! Joka päivä, klo. 13.00-15-30- aikavälillä pääsen vapaaksi takapihalle, ja olen siellä sen aikaa kuin haluan. Kun tahdon sisälle, pääsen sisälle. Olen vapaa päivälenkkiin asti, jonka jälkeen olen taas vapaa. Ruokailu on toki mielestäni päivän tärkeimpiä tapahtumia, mutta ei siitä sitten enää sen enempää!

Muistatteko postauksen, jossa oli kuvia siitä, kun jahtaan saippuakuplia? Jos se jäi huomaamatta, käy lukaisemassa se tästä linkistä, jos kiinnostaa. Silloin en saanut saippuakuplia kiinni, mutta eräänä kauniina päivänä tuulta ja ilmavirtauksia ei ollut kovinkaan paljoa, jonka takia pallot laskeutuivat suoraa päätä alaspäin, ja sain muutaman kiinni. Hupia ei kestänyt kauaa, sillä kaksijalkaiset huomasivat minun saavan ne helposti kiinni. Ja saippuakupla-aine ei ole syötäväksi tarkoitettu, joten homma lopetettiin siihen paikkaan ainakin joksikin aikaa... Todella mälsää, juuri, kun riemu oli nousemassa kattoon! Olin juuri saamassa hyvän draivin päälle, mutta sitten niitä kuplia ei tule- ei vaikka kuinka söpösti katsoin ja hyppäsin jopa päälle kerjäämään kuplia! Voitteko te ymmärtää, kuinka pettynyt olin, kun seurakin lähti siinä muutaman minuutin päästä saippuakuplien poistuttua ruokavaliosta? Voitte uskoa, miten pahalta se tuntui!

Mitään muuta ihmeellistä tänne ei oikein kuulu. Kevät on hyvässä vauhdissa, ja muutaman viikon päästä pääsen kiusaamaan vastakuoriutuneita linnunpoikasia, kun ne hyppäävät pöntöstä suoraan minun suuhuni, ja pääsen leikkimään niiden kanssa "joudu ravisteltavaksi tai lennä"- leikkiä, joka onnistui hyvin viime vuonna yhden linnunpoikasen kanssa. Uskon, että sillä oli silloin hauskaa, ja miksei linnunpoikasilla olisi tänäkin vuonna?
Ja, olen saanut uuden kaverin. Sen nimi on Simo, Simo Siili. Kun olin vapaana pihalla yksi yö, löysin Simon, tutummin Simpan, ja aloin leikkiä se kanssa hippaa. Se oli kyllä aikamoinen köntys, eikä sitä huvittanut leikkiä kanssani ollenkaan. Niinpä lähdin kostoksi ajamaan sitä takaa, ja haukkumaan sitä- kirjaimellisesti. Sitten, kun olin haukkunut Simppaa puoli tuntia tai pidempään, tuli aina yhtä ihana isäntäni katsomaan, mikä minulla on hätänä. Lähdin taas räkyttäen Simon perään, ja isäntäni ei oikein tykännyt siitä. Valitettavasti yöllinen hauska leikki loppui jossain vaiheessa, en vain muista, mihin se oikein loppui. Hauskaa minulla kuitenkin oli, vaikka ilo olikin lyhytaikainen!

Arvatkaapa, mitä olen huomannut lähes jokaisessa tapaamassani ihmisessä? He eivät elä täysillä tai hetkessä, vaan he miettivät ja murehtivat tulevaa ja muiden mielipiteitä, joten heiltä jää elämä elämättä täysin. Kaikkien pitäisi ottaa mallia meistä koirista, jotka elävät hetkessä. Me koirat osaamme ottaa kaikesta ilon irti, ja ilahduttaa omistajiamme "luvattomilla" tutkimusretkillä joen rantaan tai työmaalle. Otetaanko yhdessä voimaan sellainen kamppanja, että yritetään olla murehtimatta turhia ja elää hetkessä- kuitenkin ilman kaiken maailman oluita ja muita outoja, pahanhajuisia juomia? Ottakaa kaikki irti omasta elämästänne, teillä on vain tämä yksi elämä! Eläkää siis jokainen päivä kuin viimeinen päivä, se auttaa teitä tavoitteen saavuttamisessa.
Mukavaa keväänjatkoa teille kaikille, pitäkää hauskaa ja eläkää elämänne iloisina ja yritteliäinä! Toivottavasti onnistun ryöstämään koneen mahdollisimman pian, että pääsen kirjoittelemaan teille lisää totuuksia ilman valheita;)

 

84. Remonttiin ja kunnolla!

Kuten kaikki blogini lukijat ovat varmaankin huomanneet, blogi koki todella suuren remontin! Vaihdoin kaikki koodit, uusin bannerin ja taustan, tekstityypin sun muut ihan kokonaan. Alunperin ideana olisi joku pirteä ja keväinen ulkoasu, mutta toisin kävi; koko blogi on tällä hetkellä aika tumma, mutta mielestäni kiva. 

Banneri on siis tehty Gimp 2.8:lla. Opettelen vasta kyseisen ohjelman käyttöä, ja usein visiot eivät vastaa lopullista tulosta. Alunperin bannerista piti tulla joku, jossa olisi Pörri ja joku hevonen, mutta kuten huomaatte, tulos hiukan erosi alkuperäisestä. Banneriin testailin muutamia Gimpin asetuksia Sylvian avulla, ja loppujen lopuksi päädyin siniseen tekstiin. Halusin banneriin myös yksityiskohan, joka ei erotu ensimmäisellä katsomiskerralla, vaan vasta sitten, kun banneria katsoo tarkemmin. Löydätkö sinä sen? Bannerin alareuna onnistui mielestäni todella kivasti, ja se näyttää kivalta myös ulkoasuun verrattuna. 

Taustan lainasin Tiialta, kiitos siis siitä. Taustan värejä piti hiukan muuttaa tummemmiksi, mutta muuten tausta on samanlainen, kuin alkuperäinen. 

Kaikki koodit, tekstit ja suoraan sanottuna ihan kaikki blogissa oleva pääsi vaihtoon. Ajattelin luoda blogiin jotain täysin uutta ja ennen näkemätöntä. Sivujen sisältöä päivitän nyt, ja teen kaikki sivut oikeastaan uudestaan. Erikoispostaukset- sivu onkin jo päivitetty, käykää ihmeessä kurkkaamassa päivitetty versio! Muut sivut ovat tosin vielä päivittämättömiä. 

Halusin myös blogiin jotain värejäkin, joten lisäilin vähän sinistä sinne tänne. Ulkoasu ei ole kovin pirteä, mutta mielestäni sen toteutus onnistui todella kivasti, ja ehkä ensimmäistä kertaa voin sanoa pitäväni ulkoasusta sellaisena kuin se on!

Blogin tekstityyppinä toimii Verdana, joka on mielestäni kiva ja selkeä. Malli on Simple, jota on kiva ja helppo muokata aina mielensä mukaan. 

Ja lopuksi sitten se kuuluisa kysymys; Mitä TE pidätte tästä uudesta ulkoasusta?

83. Ei aina mene nappiin- kuten ei tälläkään kerralla!

Aina ei vaan mene hyvin, mutta jokaisesta kerrasta voi onnistua löytämään jotain hyvää- se tosin saattaa vaatia paljon positiivista energiaa, mutta sen avulla voi tosiaankin löytää ne hyvät kohdat. Aloitetaan kuitenkin alusta!

Päiväni oli ollut hiukan huono, joka tietenkin vaikutti tunnin kulkuun. Tallilla pääsin pitkästä aikaa menemään Lupiinilla, sitä hetkeä olin odottanut. Kun menin Lupiinin luokse karsinaan, se oli todella ystävällinen, utelias, lempeä... Ja todella pölyinen ja likainen! Hevoset ovat nimittäin saaneet ulkoilla ilman loimia, mikä omasta puolestaan hankaloittaa kaikkea, mutten valittanut. 

Lupiinin mieliala kuitenkin muuttui radikaalisti, kun laitoin sen kiinni ja aloin harjata sitä. Kyseinen käytös ei niinkään yllättänyt minua, se on yleensäkin hoitaessa vähän kärttyinen, varsinkin silloin, kun se tietää joutuvansa tunnille.

Maneesissa sitten hyppäsin suoraan selkään ja lähdin kävelemään ympäri maneesia ponia taivutellen ja pysäytellen. Alkukäynneissä Lupiini tuntui oudon kiireiseltä ja jännittyneeltä, mutta myös kankealta. Sisäpohjetta en saanut läpi, en sitten ollenkaan, vaan Lupiini kulki aikalailla suorana, joka vaikutti koko tunnin kulkuun negatiivisesti.Tällä kertaa meillä oli luvassa itsenäinen verryttely, ensin käynnissä, jossa tein todella paljon voltteja suorille ja kulmiin, sekä loivia kiemurauria ja mutkitteluita pitkille sivuille. Myös pysähdykset ja peruutukset kuuluivat vahvasti ohjelmaan, sillä yritin tosissani ratsastaa sisäpohjetta läpi, ja samalla koko ponia rennoksi. Lupiini rentoutuikin käynnissä ihan mukavasti loppua kohden. Käynti oli myös koko ajan kivan aktiivista, joka mahdollisti sen, että pystyin keskittymään muuhunkin kuin käynnin tahtiin.

Kun ravi lisättiin mukaan, vaadin heti aktiivista ravia. Lupiini ravasikin kivan aktiivista ravia, mutta samalla se oli todella jännittynyt. Sisätakajalka ei tullut mukaan ollenkaan, ja poni oli edelleen todella kankea. Sen kymmenen minuuttia, mikä meillä oli aikaa verrytellä pelkässä ravissa, oli täynnä ohjelmaa. Teetin pysähdyksiä, liikkeellelähtöjä, lisäyksiä ja temponvaihteluita yleensäkin, sekä erilaisia ympyröitä, voltteja, kiemurauria sun muita taivutteluita. Tämänkään avulla en saanut Lupiinia läpi sisäkyljestään, vaikka tein koko ajan kaikenlaista taivuttelua. Tähän toki vaikutti kahden päivän vapaa, josta tällainen hiukan iäkkäämpi hevonen saattaa jäykistyä, joten syy ei sinällänsä ollut siinä, ettenkö olisi ponia verrytellyt. Lupiini olisi varmaan lähtenyt vertymään tunnin venyttelyjen jälkeen, mutta tällä kertaa sitä mahdollisuutta ei ollut. Plussana oli ravin aktiivinen ja hyvä tahti!
Samaan suuntaan otimme sitten mukaan myös laukkaverryttelyjä. Ensin otin kaksi kierrosta pelkkää laukkaa herätykseksi, jonka jälkeen keskityin taas hiukan laukka-ravi-laukka- siirtymisiin. Laukkaa otin välillä hiukan pidempiä pätkiä, joiden aikana keskityin oman istuntani lisäksi laukan tahtiin, ja tein runsaasti laukkavoltteja ja kiemuroita, edelleenkin tavoitteenani saada sisäkylki läpi. Kulmat eivät onnistuneet laukassa mitenkään erityisen hyvin, mutta sain ratsastettua pari hyvää kulmaa.
Yritin myös hiukan laukan lisäyksiä, mutta erityisen hyvin ne eivät onnistuneet. Sitä lukuunottamatta laukan tahti oli kivan energinen, ja siitä jäi oikeastaan paras fiilis koko tunnin aikana.

Kun suunta vaihdettiin, teimme samanlaista itsenäistä verryttelyä myös toiseen suuntaan; ensin käynnissä, sitten ravissa ja viimeisenä laukassa. Tehtäväni oikeassa kierroksessa vastasivat aikalailla toista kierrosta, vaihdetussa suunnassa tein tosin laukassa enemmän kiemurauria, joiden avulla sain sisäkyljen hiukan pehmeämmäksi. Oikea kierros on Lupiinille aina helpompi suunta, ja se on samalla yleensä vertyneempi ja pehmeämpi oikealle kuin vasemmalle. Varsinkin oikean kierroksen laukoista jäi kiva fiilis, sillä tähän suuntaan sain parempia pätkiä kuin vasempaan.

Kuitenkaan, kumpikaan sisäkylki ei ollut kunnolla läpi verryttelyjen jälkeen, mutta olin juuri pari minuuttia sitten sanonut itselleni; toivottavasti pohkeenväistöjä ei tehdä tänään, kun Lupiini ei ole läpi kummastakaan sisäkyljestään. Toisin kävi, seuraava lause, jonka kuulin, liittyi vahvasti pohkeenväistöihin. Tehtävänä oli siis kummallakin pitkällä sivulla (vasempaan kierrokseen) tehdä pohkeenväistöjä niin, että turpa käännettiin seinää kohti, ja takaosaa piti siirtää sisälle niin, että poni menisi koko pitkän sivun pohkeenväistöä. Tämän luulisi olevan helppoa, mutta en ole oikeastaan pohkeenväistöjä sen suuremmin mennyt, jonkun sellaiset kahdeksasta kymmeneen kertaa, joten hakemista oli todella paljon.
Lupiini heitti kyllä sen takaosansa sinne sisälle, mutta koska se ei ollut tarpeeksi läpi sisäkyljestään, seuraavassa askeleessa takaosa oli jo ulkona. Varsinkan vasempaan kierrokseen ei tullut yhtään hyvää pätkää, ollenkaan valehtelematta. Mutta, turha tästä on ketään syyttää; vaatii vaan paljon harjoitusta, ennen kuin nämä alkavat oikeasti sujua kunnolla.
Käynnissä ongelma oli ylhäällä mainittu, ja koska tehtävä ei nytkään sujunut minulta kunnolla, oli vaikeutus minulle oikeasti vaikeutus. Keskellä väistöä piti tehdä siirtyminen raviin ja takaisin käyntiin, eikä väistö olisi saanut rikkoutua. Ei kyllä ihan onnistunut, hyvä, että edes tiesin, miten avut pohkeenväistöihin annetaan. Periaatteessa siis tiesin, mutta käytännössä.. Aargh, hermot meinasivat mennä! Raviin siirryttäessä sain sitten pari hyvää väistöaskelta, jotenkin ravissa oli paljon helpompaa. Ravi oli kokonaisuudessaan aktiivisempaa ja parempaa kuin käynti, joka sitten puolestaan helpotti kyseisen tehtävän tekemistä. Vasempaan ei kuitenkaan hirveän onnistuneita pätkiä tullut, mutta ei ihme, harjoittelun puutetta se vaan oli. Ei muuta kuin jollain tunnilla paremmin!

Oikeassa kierroksessa tehtävä oli aivan samanlainen; ensin koko ajan käynnissä, sitten käynti- ravi- siirtyminen väistön keskellä, ja viimeisenä koko ajan ravissa.
Oikeassa kierroksessa samat ongelmat tuppasivat käymään, ja Lupiini ei kuunnellut sisäpohjetta ollenkaan. Tai, kyllä se kuunteli, mutta en osannut ratsastaa väistöä oikein. Sama juttu oikeastaan koko ajan, ravissa tuli pari ihan siedettävää pätkää, mutta mitään ahaa. elämyksiä ei näistä väistöistä tullut. Ne muutamat hyvät pätkät kuitekin valoivat minuun uskoa siitä, että kun pääsen kunnolla harjoittelemaan jossain vaiheessa, pääsen vielä niihin HeB- luokkiin! Tähän vaan paljon harjoitusta, niin ennen pitkää alkaa sitten sujumaan, ja työ väistöjen kanssa helpottuu.
Ne hetket, kun oikeassa kierroksessa onnistuneiden väistöpätkien jälkeen Lupiini kulki kivassa peräänannossa lyhyen sivun ajan, antoi minuun lisää uutta toivoa kaikesta! Kyllä tämä tästä, aina ei voi mennä hyvin.

Tunnin kulusta en syytä itseäni, mutten myöskään hevosta. En syytä ketään. Aina ei vaan voi mennä hyvin, ensi kerralla sitten tuplasti paremmin, ainakin toivottavasti!

Sitten vielä vähän ilmoitusluontoista asiaa. MänRassa järjestetään 30.4.16, eli todella pian, koulukilpailut, joihin osallistun Lupiinilla, vaikka tämänkertainen tunti menikin huonosti. Luokkana toimii HeC:2 200 b- osa, joka on avoin kaikille. Olisin muuten osallistunut Stellalla raviohjelmaan, mutta se on avoin vain alle 12- vuotiaille aloitteleville ratsastajille, enkä kuitenkaan koe itseäni ihan aloittelijaksi. Kokisin sen olevan hiukan epäreilua, että menen joidenkin 5- vuotiaiden sekaan kilpailemaan, vaikka ratsunani Stella olisikin.
29.4.16 minulla on sitten yksityistunti, ja sitä ennen muutama korvaustunti, joista saan mahdollisesti sitten materiaalia. Vähintäänkin sitten kirjoittelen tunneista kosteen tänne!

82. Hurja saalistaja

Pitkästä aikaa keksimme Pörrille uuden, hauskan liikutusmuodon, joka parantaa sen ketteryyttä, mutta varmaan myöskin hauskuuttaa sitä. Kyseessä on saippuakuplien puhaltelu, Pörri kun niin tykkää jahdata kaikkea! Siitä sitten Sylvia sai ihan mahtavia kuvia, joita julkaisen tässä postauksessa yli kolmekymmentä; tarkoituksenani nostattaa hymyä myös teidän huulillenne. Toivottavasti onnistun tavoitteessani!

Olkaa hyvä, rakkaat lukijani; päivänne piristys!

1. "Äh, kuonoa kutittaa"- Pörri

2. "Paras päivä, vai mitä?!"

3.

4. "Hajaa, tuolla se menee!"- Pörri 

5. "Minne se katos?"- Pörri

6. 

7. "Puhalla, puhalla jo niitä kuplia!"- Pörri

8. "No vihdoin!"- Pörri

9. "Täyskäännös, se vaihto suuntaa!"- Pörri

10. Karhu vai koira? Ei kuitenkaan karhukoira!

11. 

12. Se ei ole lintu, se ei ole kala, se ei ole perhonen- vaan superkoira!

13. "Älä jooko kuvaa?"- Pörri

14.

15.

16. Näin laskeudutaan oikeaoppisesti hiekkalaatikosta...

17. 

18. "Äiti, ootko ylpee musta?"- Pörri

19. "Tuolla se menee!"- Pörri

20. "Aha, se karkaski tonne, mennää sit peräs!"- Pörri

21. Vähän turhan korkealla.

22. "Niitä on toosi paljon, mut saan ne kaikki kii, se on varmaa!"- Pörri

23.

24.

25. 

26. "Mulla on hauskaa!"- Pörri

27. ---

28. Venyy, venyy!

29. " Kato, mä lennän taas!"

30. Pitkä kieli:)

31.

Mikä näistä kuvista kutkutti nauruhermojanne? Vielä superkiitos Sylvialle näistä mahtavista kuvista!

Ja tässä vielä linkki edelliseen postaukseen, jos kiinnostaa Pörrin tuoreimmat kuulumiset!