23.1.2017

#320 Pienimuotoista kevään suunnittelua

Pörrillä on mennyt Kangasniemen reissun jälkeen oikein mukavasti! Se on tavalliseen tapaansa päässyt juoksemaan pihalla vapaana, toki alue on rajattu niin, ettei se ihan kylillä asti juoksentele. Mielellään sitä varmaan tekisikin. Ihan reissun jälkeen se oli pari päivää lievästi masentunut, eikä oikein halunnut tehdä mitään. Kotiinlähtö ei siis ilmeisesti neiti hienohelmaa miellyttänyt, mutta minkäs teet.
Aina välillä täällä ”maalla” näkee, kuinka jotkut juoksuttavat koiriaan vapaana pelloilla, hihnat vain roikkuvat kädestä ilman, että niiden pää on kiinnitetty mihinkään. Koirat tulevat luokse kutsuttaessa ja heiluttavat häntää nähdessään omistajansa niin pitkästä aikaa. Siinä iskee pieni kateuden tunne. Kateus siitä, etten koulun päätyttyä voi mennä Pörrin kanssa pellolle leikkimään, koska ei kuluisi minuuttiakaan, ja koira olisi jossain ihan muualla. Asia on nyt kuitenkin niin, ettei sitä kuulukaan pystyä pitämään vapaana kaupunkialueella. Se on hirvikoira, metsäkoira – sen luonne on kesyttämätön. Jos nyt oikein kovasti yrittäisi, voisi sitä ehkä yrittää pitää vapaana, mutta tähän *pysy luonani, sinulla on näkymätön kymmenen metrin hihna* - koulutukseen ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä kärsivällisyyttä. Ja mitäs sitä semmoisia kouluttamaan, kun ei se ole sen käyttötarkoitus. Se on villi ja vapaa, sen kuuluu juosta metsässä monen kilometrin päässä omistajistaan. Hukkaan menisi sekin.
Satunnaisesti tekee mieli alkaa kouluttaa tuolle pikkuriiviölle agilitya, ihan vaan harrastusmielessä. Mihinkään kisoihin en kyllä sen kanssa lähtisi, kuten en minnekään leirillekään, mutta kotipihassa voisi opettaa kaikenlaista pujottelua, esteiden hyppäämistä ja keinulautaa. Se keinulauta pitäisi joko ostaa tai tehdä itse, mutta ei siinä kauaa kuono tuhisisi. Tekisi varmaan Pörrinkin hermoille ihan hyvää saada välillä vähän erilaista virikettä.
Syksyllähän opettelin Pörrin kansa pienimuotoista pujottelua kahden ämpärin avulla, ja todella nopeasti se tajusi homman nimen. Tarvitsi vain kädellä näyttää, niin se juoksi ämpäreiden välistä. Ja kesällähän sen kanssa hypittiin pieniä esteitä, ja siitä on ihan kuvatodisteitakin täällä blogissa.
Nämä haaveet sijoittuvat sitten vasta myöhemmälle kesälle, koska nyt on hankala mitään esteitä lähteä hyppimään. Temppuja voi kuitenkin opettaa ihan ympäri vuoden! Nyt Pörri osaa jo kolme sormea: peukalon, etusormen ja keskisormen. Lisäksi kasi ja maahanmeno sujuvat hyvin. Tassu ja tassut ovat myös ihan peruskauraa, mutta toki niitä voisi jatkojalostaakin.  Olisiko teillä jokin uusi temppu opetettavaksi?
Koirien irtipitoaika päättyikin sitten joulukuussa, ja nyt edes metsäretkien yhteydessä Pörriä ei saa pitää vapaana. Sinänsähän tämä on aika harmi juttu, mutta onpahan edes se aidattu piha. Pörri saakin sitten haudutella näitä hirviasioita reilun puolen vuoden ajan, ennen kuin sitä saa seuraavan kerran pitää vapaana. Toki kesämökillä jollekin saarelle mentäessä saa sitä varmaan pitää vapaana, kun ei se siitä mihinkään uimaan lähde. Pitäisi kai koputtaa puuta siinä vaiheessa.
En sitten tiedä, milloin seuraavat näyttelyt ovat tulossa. Kai Pörriä on sitten tarkoitus niihin näyttelyihinkin kuskata jossain vaiheessa vuotta, mutta aikaisimmillaan helmikuussa. Jotain helmikuun näyttelyitä on jo silmän neljäsosassa kurkittu, mutta mitään ei ole lyöty vielä lukkoon. Tässä tammikuussahan on / oli maailmannäyttelyt Helsingissä, mutta niitä ei tosissaan harkittu.
Muita suunnitelmia ei sitten varsinaisesti tälle vuodelle olekaan edellä mainittujen lisäksi. Perus tottelevaisuuskoulutusta, vanhojen temppujen hiomista ja rentoa yhdessäoloa tietenkin harrastellaan, ja katsotaan, jos vuoden mittaan löytyisi joku uusi harrastuskin. Tokoakin saattaisi olla hauska kokeilla, mutta mitään paineita ei tosiaankaan oteta. Mennään, miten mennään. Pääasiahan tässä on se hauskanpito!
Talven myötä Pörrillä on satunnaisesti ’’juomisvaikeuksia’’, eli se ei juo niin paljoa kuin kesäisin. Syömistäänkin se säätelee jonkin verran, mutta kyllä se ruoka maistuu. Ehkä se ei talvella sitten tarvitse ihan niin paljoa ravintoa tai vettä, kun ei normaaliin tapaan maistu. Turha tästä on mitään huolestua, kun ei ole nestehukan tai nälkäkuoleman partaalla ollut, eikä sinne päin ole menossakaan. Kunhan kevät koittaa, niin kyllä Pörrikin siitä virkistyy!

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, ja söpöjä kuvia ❤

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus <3 Jotain temppuja voisi etsiä netistäkin, mutta pallon hakeminen ja tuominen luokse olisi yksi mitä pitäisi opetella. Sitten tietenkin esteiden hyppiminen yms..

    Sitten takapihalla ilman hihnaa seuraaminen, "Hyppy" eli koira hyppää ilmaan (ei kuitenkaan niin että raapii omistajansa), hyppyyn voisi lisätä vielä kiepinkin :) Mutta netistä löytyy varmaan aika paljon kaikenlaista tietoa, ja onhan koirakirjojakin.

    Todella kivasti kirjotit ja kuvat oli aivan mahtavat, vaikka ei niin postaukseen liittynetkään- olihan Pörri kuitenkin kuvissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Netistä löytyy varmastikin hyvin näitä ohjeita erilaisiin temppuihin ja niiden opetteluun - kiitos vinkistä ja ohjeista :) Hypyttäminen on oikein kivaa harrastamista, Pörri vaan tuntui viime kesänä vähän kuumumaan hypyttämisestä... Hankala saada tähän aiheeseen suoranaisesti liittyviä kuvia - en edes keksi oikein, miten nyt saisin enemmän kuvaavia kuvia tällaiseen postaukseen :D Vaihtoehto B olisi ollut pelkkä kuvapostaus, mutta ihan pelkkiä kuvapostauksia en mielelläni kirjoittele :D

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)