25.1.2017

#321 2017 - Mitä on edessäni?

Jo jonkun aikaa olen halunnut kirjoittaa tämänkin postauksen, mutta jostain syystä se on aina jäänyt luonnoksiin lojumaan, tekemättömänä, suunnittelemattomana ja unohdettuna. Kohta on helmikuu, enkä vieläkään ole julkaissut tätä postausta. Säälittävää. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan! Tämän postauksen haluan kuitenkin tehdä ja julkaista, jotta voin sitten aina palata tänne, jos tuntuu, että kaikki on jo tältä vuodelta suoritettu. Ihan kaikkia omia, henkilökohtaisempia tavotteitani, en tähän halua kirjata, sillä koen ne yksityisasioikseni, ja tiedän oikeastaan jo nyt, etten niitä pysty vuoden aikana toteuttamaan. Tähän alle on kuitenkin listattu ne tärkeimmät ja keskeisimmät asiat kuluvalle vuodelle!

  • Kehittyminen ihmisenä - Koskaan ei voi olla ihmisenä kokonaan valmis, vaan aina voi parantaa itseään, keskittymiskykyään jne. Haluan oikeasti kasvaa ihmisenä vuoden -17 aikana, koska se on oikeasti jossain vaiheessa välttämätöntä. Ajatusmaailman kasvatus, itsehillintä ja keskustelukyky ovat ensisijaisesti asioita, joita haluan viedä tämän vuoden aikana oikeasti eteenpäin. Muistuttakaa tästä minua jossain vaiheessa vuotta, etten pääse tätä asiaa unohtamaan. Ei siitä sinänsä haittaakaan olisi, koska jokainen päivä kasvattaa ihmisenä ja valmistaa tulevaa elämää varten. Vuoden päästä jo kauhistelen tätä postausta ajatellen, miten olen joskus kirjoittanut näin. 

  • Kehittyminen ratsastuksessa - Vaikken tänä vuonna tule luultavasti hirveän paljoa kisaamaan, enintään saman verran kuin vuonna 2016, haluan silti kehittyä ratsastajana. Vaikka kisaaminen tärkeää onkin, voi ratsastuksessa kehittyä ihan muillakin tavoin. Erityisesti haluan kasvattaa suhdettamme Ferrarin kanssa ja oppia oikeasti ratsastamaan - ennen kaikkea ymmärtämään - sitä. Muutenkin haluan oikeasti kehittyä tässä harrastuksessa paremmalle tasolle, ja uskaltaa kokeilla kaikkea uutta. Haluan haastaa itseäni ja omaa osaamistani - jos sitä ei tee, ei kehittymistä tapahdu.


  •  Kouluarvosanojen ylläpito - Koska koulu vie erittäin suuren osan vapaa-ajastani, sekä ajastani muutenkin, halua myös pitää arvosanat ja koulumenestyksen sen mukaisina. En halua antaa arvosanojeni laskea tämän vuoden aikana. Vaikka koulunvaihdos ala-asteelta yläasteelle onkin syksyllä edessä, ei se oikeuta numeroita laskemaan yhtään alemmas. Ehkä opiskelutavat vaativat siinä vaiheessa päivittämistä, mutta harjoittelemalla oppii. Ainakin luullakseni.

  • Blogin pystyssä pitäminen vuoden ympäri, kohtuullisen aktiivisena - Yläaste tulee sitten syksyllä viemään erittäin paljon aikaa, mutten siltikään halua blogin kuolevan. Tänne saa kuitenkin tallennettua niin hirvittävät määrät muistoja, onnistumisia ja epäonnistumisia, että haluan tallentaa ne tänne tämänkin vuoden aikana. Samalla tämä blogi on ollut minulle kuin oppimispäiväkirja - vanhoihin postauksiin palatessa huomaa oikeasti kehittyneensä eri elämän osa-alueilla. Jatketaanko samaan malliin?
  • Epäonnistumisten hyväksyminen, oppiminen siihen, ettei aina mene putkeen - Vaikka tämä vähän raakaa onkin, ei elämä voi olla pelkkää ruusuilla tanssimista, nauramista ja onnistumisia. Ihmisenä olen perfektionisti, vaadin täydellisyyttä itseltäni ja suutun omista epäonnistumisistani. Tämän vuoden aikana haluan oppia hyväksymään myös ne epäonnistumiset osana oppimista. Jos ei epäonnistu, ei voi onnistua. Jos ei koskaan epäonnistu, ei onnistuminen enää tunnu onnistumiselta. 

  • Luovuttaminen ei ole vaihtoehto - Luovuttaminen ei tosiaankaan ole vaihtoehto. Jos luovutan, epäonnistun. Jos jokin asia on oikeasti mahdoton, selkeällä suomen kielellä sanottuna, sen yrittämisen keskeyttäminen ei ole luovuttamista. Kuitenkaan en pidä luovuttamista mitenkään hyvänä asiana muuten kuin ihan oikeissa pakkotilanteissa, joten kaikenlainen luovuttaminen saa jäädä unholaan. Hanskoja en tänäkään vuonna aio heittää tiskiin!

  • Positiivisuus, yrittäminen - Haluan yrittää kaikessa parhaani, ajatella asioista mahdollisimman positiivisesti ja olla positiivinen ihminen. Nautin elämästäni silloin kaikkein eniten, kun jaksan ajatella sitä, kuinka hyvin elämäni oikeasti on. Motokseni näiden elämäni vuosien aikana on muodostunut hyvin kliseinen, vanha ja tylsä sanonta, "kaikki tai ei mitään". Kohdallani se on kuitenkin ollut varsin osuva. Joko yritän täysillä, tai sitten en yritä ollenkaan. Useimmiten toivottavasti yritän täysillä. 

  • Paras vuosi - Haluan, että tästä vuodesta tulee elämäni paras vuosi. Eihän se paras vuosi ilmaiseksi tule, mutta tästä voi tehdä parhaan vuoden. Epäonnistumisia on edessäni kasapäin, mutta voin kiertää ne, kulkea yli tai ali - ainoa oikea tie on kuitenkin mennä läpi ja kohdata epäonnistuminen. Sen jälkeen voin alkaa rakentaa tästä vuodesta sitä kaikkein parasta vuotta. Olen jo aloittanut.

  • Tuntuman ylläpito ratsastuksessa - Välillä tuntuu, että tuntumani on todella epätasainen ja sen takia hevoselle epämiellyttävä. Jos sitten tämän vuoden aikana opettelisin pitämään käteni paikallaan ja vakaina, jotta kehitystä tapahtuisi. Nykyään tuntuman pitäminen on jo parempaan päin, muttei lähelläkään täydellistä. Joka tunti pitää itselleen hokea tuntumasta. Joillain tunneilla tuntuma on hyvä, joillain sitten kahta kertaa huonompi. Eiköhän se tästä ala tasoittumaan?

  • Avut paremmiksi - Oma apujenkäyttöni on parantunut huomattavasti muutaman viime viikon aikana, mutta satunnaisesti esimerkiksi laukannostossa on ollut ongelmaa. Kyllä, luit oikein. Laukannostoissa. Jotenkin alan säheltämään niissä ihan liikaa, jolloin molemmat jalat menevät polvesta koukkuun ja kantapää menee ylös, jolloin itse kupsahdan nenälleni hevosen kaulalle. Näin kärjistettynä. Muutenkin haluan apuni tehokkaammiksi, siistimmiksi ja yksinkertaisesti sanottuna paremmiksi. 
  • Mukautuminen hevosen liikkeisiin - Tämä asia erityisesti laukassa. Muuten istuntani alkaa olla jo ihan siedettävän näköinen, samoin mukautuminen hevosen liikkeisiin, mutta se laukka on lievästi sanottuna problem. En osaa ratsastaa laukkaa, vaan kaikki energia menee ihan jonkin muun miettimiseen. Ja sitten se siirtyminen laukasta harjoitusraviin - ei edes puhuta siitä. Vähän vielä joustavuutta kroppaan, niin hyvähän tästä tulee ;)

  • Hyppääminen edes kerran vuoden aikana - Vaikka kouluratsastus tuntuukin enemmän siltä "omalta jutulta", ja estejutut ovat "vähän" hukassa, haluaisin päästä hyppäämään edes 40cm korkeita pikkuesteitä. Esteiden hyppääminen parantaa tasapainoa ja on muutenkin mukavaa mielenvirkistystä!

  • Katse eteen - Tämäkään ei ole enää mikään massiivinen ongelma, mutta haluaisin sen katseen oikeasti sinne eteen. Vaikka pää suorassa olisikin, katse harhailee hevosen niskassa valitettavan usein. Tästä en ole tunneilla saanut kuulla, ilmeisesti katselen aika vaivihkaa sinne hevosen niskaan. Jos katse olisi kuitenkin edessä, olisi asento ja mukautuminen hevosen liikkeisiin paljon parempaa ja vaivattomampaa. 
  • Kehittyminen Ferrarin kanssa, luottamuksen kehittäminen - Koko sydämestäni toivon, että saan jatkaa yhteistyötä tuon ponineidin kanssa koko tämän seuraavankin vuoden. Lyhyessä ajassa siitä on tullut ihan luvattoman tärkeä. En ilmeisesti ole oppinut, ettei aina kannata kiintyä. Haluan oikeasti kehittyä Ferrarin kanssa mahdollisimman pitkälle edes täällä kotikentillä. Sillä on potentiaalia, halua miellyttää (satunnaisesti) ja ennen kaikkea se on maailman paras pikkuponi, johon olen koskaan tutustunut. Stella unohdetaan nyt tässä vaiheessa - se on luku erikseen :D Haluan oppia tuntemaan tuon pikkuriiviön sielunmaailmaa paljon paremmin, ja kehittyä sen kanssa. En ole rajannut mitään tavoitetta, yleisesti ottaen vain. 

  • Vähintään kahdet kisat koko vuoden aikana - Kuten jo aikaisemmin tekstissä mainitsinkin, en tule luultavastikaan hirveän paljoa kisaamaan kuluvan vuoden aikana. Parit kisat haluaisin kuitenkin päästä sutaisemaan, jotta saisin vähän vaihtelua tähän harrastukseen. Ihan vaikka C-tasolla olisi aika paineetonta ratsastaa. Katsotaan, jos sitten parin vuoden päästä starttaan jo B:tä! Olisihan se aika mahtavaa päästä joskus starttaamaan K.N.Special Ferrarin kanssa - sinne on tosin vielä jonkin verran matkaa.

  • Ratsastusharrastuksen jatkaminen - Kaiken tämän edellämainitun jälkeen varmaan aika itsestäänselvyys. Tästä harrastuksesta en kyllä ole valmis päästämään missään tilanteessa irti, sen verran tärkeä osa tämä on elämääni. Olen järjettömän kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus harrastaa tätä lajia ⧫. 

  • Pörrin käyttäminen vähintään yksissä näyttelyissä (mahd. esitän itse) - Pörrin kanssa ei ole mitään näyttelysuunnitelmia lyöty lukkoon, eikä oikeastaan edes suunniteltu mitään, mutta olisi kiva päästä taas mukaan siihen "näyttelyhumuun" ja nauttimaan perheen yhteisestä ajasta näyttelyissä. Haaveissani on myöskin päästä joskus esittämään Pörri näyttelyissä - ihan missä tahansa. Voisihan se olla Match Show, "oikea" näyttely tai Junior Handler. Katsotaan nyt vaan, mitä vuosi tuo tullessaan.

  • Harrastaminen Pörrin kanssa, vähintään yhden uuden tempun opetteleminen - Pörrin kanssa on kiva lenkkeillä ja opetella temppuja, kun motivaatiota sillä riittää (lue: silloin, kun on maksaa. Juustokin kelpaa). Yhden tempun haluaisin opettaa, katsotaan, mitä ihmettä oikein keksin. Sormet on ainakin tarkoitus opettaa loppuun mahdollisimman pian, mutta muusta en ole vielä yhtään varma.

  • Kehittyminen valokuvauksessa, koodaamisessa ja kuvanmuokkauksessa - Nyt, kun käytössäni on järjestelmäkamera, on valokuvaamista paljon helpompi ja vaivattomampi opetella. Nyt olen opetellut säätämään kamerasta jotain ihan pikkujuttuja, mutta toivottavasti opin jatkossa säätelemään kameraa sitten enemmänkin. Koodaamisen opetteleminen olisi oikein kiva juttu, samoin kuin jonkun koodin ulkoa opetteleminen ja sen liittäminen muihin koodeihin onnistuneesti. Varsinaisestihan tuo viimeinen ei ole mikään tavoite. Kuvanmuokkaus on vaan niin kivaa, että haluan opetella sitä jossain vaiheessa enemmänkin!

  • Väh. kahdella mökillä käyminen - Tämä haaste/asia on kyllä jo niin varma nakki, ettei tässä tule olemaan minkäänlaista ongelmaa. Mökit, joille mennään varmasti tänä vuonna, on jo päätetty, ja katsotaan nyt, saattaisiko kolmaskin tulla? Ehkä, ehkä ei. 
Kuten näistä kaikista tavotteista voi huomata, ei mikään näistä ole ns. lyhyen aikavälin tavoite, vaan jokainen vaatii paljon aikaa onnistuakseen. Vuodessa on kuitenkin paljon aikaa toteutella tätä kaikkea, joten ei hätää. Osa näistä on kuitenkin sellaisia asioita, ettei niissä ole koskaan täysin valmis tai täydellinen, joten tekemistä riittää muutamallekin vuodelle ;)

Oletko itse kirjoittanut vastaavaa postausta? Linkkaa ihmeessä, käyn lukaisemassa!

4 kommenttia:

  1. Sulla on tosi hyviä tavoitteita, joiden eteen täytyy myös tehdä vähän töitä :) Vuodesta tulee tapahtumarikas jos kaiken saat kasaan vuoden loppuun mennessä ;)

    Ja pakko sanoa, että ei se kisaaminen ole mikään juttu, että sillon on kehitytty! Kyllähän se kehityksen näkee muutenkin kuin vain kisaamalla :)

    Mutta kaiken kaikkiaan tosi kattava katsaus sun tavoitteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrinkin asettamaan saavutettavissa olevia, mutta edes jollain tapaa haasteellisia tavotteita. Aika hyvin menee, jos kaiken tämän saan suoritettua :D Kisaamisesta en loppujen lopuksi edes ole varma, onko se ihan se oma juttu. Tunneilla on ollut jotenkin rennompaa, kun kisoja ei ole ollut. Mistähän sitten johtuu, ehkei ole sitä stressiä siitä omasta suorittamisesta? Kiva, että oli tarpeeksi kattava postaus!

      Poista
  2. Ihan kiva postaus! Eikä kannatta miettiä, millainen olet ihmisenä, saa olla niin kauan lapsi kuin haluaa, ajatusmaailma voi olla lapsen niin kauan kuin haluaa ;) Sitä ei kannata "treenata", koska ei niin vaan voi tehdä 8) Täytäthän vasta 13 :)

    Mutta kuitenkin ihan kiva postaus kaikkeudessaa, vaikka jossain kohdissa jäi vähän ihmetyttämään, ensimmäinen ei tavallaan ole totta, olet paras juuri samanlaisena, kehityt milloin kehityt :')

    Oot todella hyvä kaikessa, älä aliarvioi itteäs c: Sun kirjotustyyli on todella kiva 8)

    Ja anteeksi jos on kirjotusvirheitä -tabletti:D

    Sun kaikkia postauksia on sairaab kiva lukea, kirjotat luentevasti!

    Voisitko jodsain vaiheessa tehdä kysymyspostauksen tai kuvakilpailun?

    Voisiko Pöö kirjottaa jonkun postauksen jossain vaiheessa?

    Ja joku huumorupostaus olis kiva!

    Munkin pitäis yrittää pysyä samoissa numeroissa koulussa kun viime vuonna, c':

    Oot oikeesti hirvittävän hyvä bloggaamaan €;


    Sori kun tää kommemtti on näin sekava :D

    Odottelen jo seuraavaa postausta.

    Lasku alkaa än, yy, tee, nyt! 1,2,3,4,5,6,7,8,9......


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisestihan sitä ajatusmaailmaa ei voi kehittää muuten, kuin lukemalla esimerkiksi erilaisia kirjoja, tutustumalla historiaan jne. Tarkoituksena on kuitenkin nauttia siitä elämästä sellaisena, kuin se on :D En kyllä mielestäni aliarvioi itseäni hirveästi, itsekriittisyyttä ja perfektionistisuutta kyllä löytyy senkin edestä... Tabletti on tabletti - annetaan nämä kirjoitusvirheet tämän kerran anteeksi :D Kysymyspostausta ajattelinkin toteutella siinä viimeistään vapun aikoihin , silloin osalla saattaa olla jotain kysyttävää (8 Erikoispostauksia on kyllä muutenkin tulossa, esimerkiksi linkkaa blogisi - arvostelut (joihin menee ihan pirusti aikaa) ja muuta... Pörriä en ehkä uskalla päästää tänne näppäimistölle, mutta katsotaan, katsotaan. Millaisia huumoripostauksia tarkoitat - eivätkös nämä kaikki postaukset ole humoristisia 8)

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)