#343 Pentupäiväkirjasta: Tervetuloa Kotiin, Alma!

Vappusää oli meillä aivan parhaimmillaan, kun maassa oli lunta melkein viisi senttiä ja räntää sataa vaakatasossa hirveän tuulen saattelemana. Vapusta olisi varmastikin tullut erittäin ankea ja tylsä, mutta meidän vappuamme piristi pieni karvakassa ensimmäisellä matkallaan suureen ja kylmään maailmaan. Se otti kuitenkin muutoksen oikein hienosti vastaan, mutta mikä tämä on ja millainen se on luonteeltaan?

Nyt on sitten kauan odotettu hetki saapunut käsille. Pieni viisihenkinen laumamme sai uuden jäsenen, ja nyt meitä on jopa kuusi. Tämä meille juuri saapunut pieni viikari on nimeltään Alma, ja rodultaan se on harmaa norjanhirvikoira. Ikää tyttöseltä löytyy kahdeksan viikkoa, mutta luonnetta sitäkin enemmän. Se on todella rohkea ja itsenäinen pentu, jo ensimmäisenä päivänä kierteli rohkeasti ympäri pihaa ja karkasi naapurin puolelle pariin kertaan. Tytsy ei ole vielä oppinut sisäsiistiksi, mutta aina, kun jotakin on tulossa ulos, se vinkuu, ja muutaman kymmenen sekunnin sisällä se täytyy viedä ulos, jotta vahinkoa ei tapahtuisi. Sanomalehdille se ei osaa vielä tehdä, mutta lähelle on aina mennyt. 

Tälle pienelle Almallemme maistuvat ruoka ja vesi erittäin hyvin, eikä se itke kenenkään perään. Vauhtia ja energiaa löytyy, ja purukalustoa on kokeiltu useampaankin kertaan olohuoneemme puupöytään. Alma on rakastunut valkoiseen sohvaamme ja pyrkii sen päälle alinomaan. Vaikka tämä Tättähääräksikin kutsuttu tyttönen on ollut meillä tätä kirjoittaessa alle vuorokauden, ovat sen luonteen pääpiirteet tulleet jo selväksi. Mielipide esitetään kauniilla ja erittäin huvittavan kuuloisella marsunhaukunnalla, ja se on jopa yrittänyt vähän komentaa Pörriä.

Asiasta kukkaruukkuun: Pörri on ottanut uuden tulokkaan hienosti vastaan, mutta tämä vanhempi tyttömme on kuitenkin hämmentynyt uudesta pienokaisesta. Kumpikin näistä on jo halunnut leikkiä toistensa kanssa, mutta Pörri on ollut hihnassa varmuuden vuoksi, ettei mitään satu. Kokoero on kuitenkin melkoinen näiden kahden välillä, joten on parempi varmistaaa turvallisuus. Pörri haluaisi leikkiä Alman kanssa niin, kuin se leikkii aikuisten koirien kanssa, mutta niihin leikkeihin on toki vielä aikaa.

Pyrimme perheeni kanssa varmistamaan mahdollisimman hyvin, että Pörri saa huomiota paljon, jopa enemmän kuin Alma-pentu, jottei Pörristä tule mustasukkaista tai masentunutta koiranretaletta. Sen kanssa vietetään aikaa samalla tavalla kuin ennenkin, mutta myös Alma saa huomiota. Lauman arvojärjestys tehdään selväksi jo alusta asti - Pörri kulkee ensin ovista, ja kun Alma saa esimerkiksi luun, myös Pörri saa luun. 

Kun Alma vietiin sitten ensimmäisiä kertoja takapihallemme, lähti tättähäärä rohkeasti tutkimaan uutta ympäristöään. Se yritti mennä terassin alle ja ehti ruusupuskaan, eli juuri paikkoihin, joihin sen ei toivottaisi menevän. Alma on erittäin nopea pienistä kintuistaan, ja liukas kuin lonkero. Se on totutettu hienosti käsittelyyn, eli sitä voi helposti pitää sylissä ilman, että se lähtee kiemurtelemaan poispäin. Vauhtia ja päättäväisyyttä löytyy, mutta luonteeltaan tämä on kuitenkin pehmeämpi, kuin Pörri oli pikkupentuna. 

Olen kuitenkin jo päässyt toteamaan pentuajan raskaaksi alle vuorokauden uusintakokemuksella. Heti, kun ehtii ottaa ulkovaatteet pois päältään, huomaan, että taas on vessahätä. Sitten vaatteet uudestaan päälle ja pentu pihalle. 

Almalla on kaikki todella hyvin, ja se on oikein kivan oloinen pentu. Se haluaa leikkiä normaalisti, komentaa isompaa koiraa ja tutkia paikkoja. Alma pitää kuitenkin ihmisten seurasta, ja usein seuraakin ihmistä kuin hai laivaa. Se ei malttasi mennä nukkumaan, mutta kun se saa hetken rauhoittua suljetussa tilassa, se nukahtaa ja nukkuu jopa monta tuntia. Se tarvitsee paljon unta, mutta kunhan sitä soisi myös sen omistajille. Tyttö on hauska persoona, ja kunhan pääsen tutustumaan tyttöseen paremmin, teen sille oman esittelysivun ja jossain vaiheessa myös blogin ulkoasu vaihtuu. Pennun kanssa on kuitenkin nyt todella paljon tekemistä, joten blogia en kerkeä päivittelemään normaaliin tahtiin. 

Kuten sanoin aikaisemmissa postauksissa ja niiden kommenteissa, tulee pentupäiväkirjoja löytymään enemmänkin täältä blogin puolelta. Jatkossa ne kuitenkin kulkevat normaaleiden postausten nimillä, mutta muistakaahan - ne ovat olemassa koko ajan. Tarkempaa tietoaa Almasta saatte heti ensi tilassa, kunhan saan kuvia kasaan ja tietoa kartutettua. 

#342 Tässä on sitä jotain

1.

 2.

 3.

 4.

 5.

 6.

 7.

 8.

 9.

 10.

 11.

 12.

 13.

 14.

15.

Nyt tuli taas tällainen kuvapläjäys ilman tekstiä, mutta tähän hätään ei ollut mitään kerrottavaa. Tämän viikonlopun aikana saatte kuitenkin tietoonne jotain sensaatiomaista, jonka ansiosta postauksia on tulossa - ja paljon! En ole varma, ehdinkö huomenna päivittelemään uusimpia kuulumisia, mutta tarkoitus olisi. Pysykäähän kuulolla, tämä nimittäin kiinnostaa ehkä teitäkin ;) Vinkki: Haha ette saa :D

#341 Järvenpään kisat 23.4

Jotenkin näytän tässä kuvassa kasvoistani todella oudolta... Suuri kiitos kuvista, Isä!

Nyt pääsenkin pitkästä aikaa julkaisemaan teille kunnon kisapostausta kunnon kisakuvien kera! 23.4 vietin aivan ihanan päivän tallilla mahtavien ihmisten seurassa samalla ratsastellen, harjoja letitellen ja kevyesti jutellen. Jo näin alkuun on hehkutettava Rusthollin yhteishenkeä ja mahtavaa porukkaa - kaikki tsemppaavat toisiaan ja nostavat fiilistä ylöspäin, vaikkei rata olisikaan mennyt ihan nappiin. Tukijoukot ja verkka-apu ovat ihan korvaamattomia kisatilanteissa, eikä hevosissakaan mitään vikaa ole. Kaikki hoitavat hommansa, valvovat vuorollaan traileria ja hevosautoa, mutta myös omalla vuorollaan katsovat kisoja. Ihan normaalissa talliympäristössäkin, siellä kotona, saa apua aina, kun sitä tarvitsee, ja sama asia juttuseuran kanssa. Kiitos! 

Koska kisat Järvenpäässä alkoivat vasta kahden aikaan, ja oma starttini oli puoli kolmen - kolmen maissa, menin tallille vasta yhdentoista aikaan. Sain nukkua puoli yhdeksään, vaikka herätyskello soi kahdeksalta. Fiilis aamulla oli kuitenkin vähän huono, koska flunssa oli iskemässä - ja vauhdilla. Kun heräsin, olo oli suoraan sanottuna kamala, eikä se ainakaan parantunut päivän aikana. Nyt sitten parantelen itseäni kotona...

Jotenkin näytän hirveän pitkältä tuolla selässä. Jalustimet olisivat muuten voineet olla reiän pidemmät, niin jalka olisi laskeutunut paremmin alas.

Heti tallille päästyäni hain Venton harjalaatikon, ison kasan kuminauhoja, sekä ponin varusteet. Aloin sitten letittelemään erittäin huonolla menestyksellä, eikä leteistä tullut mitenkään kauniita. En voi kehua. Niillä kuitenkin mentiin, ja matkan päällä olimme hyvissä ajoin, melkein jopa etuajassa. Järvenpään ratsastuskoululle ajoi sellaiset parikymmentä minuuttia, joten perillä oltiin nopeasti. Paikan päällä kävimme maksamassa tarvittavat maksut, jonka jälkeen otimme Venton ja samassa luokassa starttaavan Mikado-herran ulos autosta. 

Vento on jotenkin niin suloisen näköinen tässä kuvassa, vaikka ratsastaja säätääkin jotain omiaan <3

Siinä sorapihalla sitten harjailin vähän Ventoa ja laitoin ponille satulan sillä aikaa, kun Venton toinen ratsastaja piti papparaisesta kiinni, ettei se lähde hipsimään omille teilleen. Kun Vento oli valmis, lähdimme pienempään maneesiin, joka sekin oli oikein kivasti valaistu ja hyväpohjainen. Itse seurasin verryttelyä vieressä, koska lähdin vasta noin neljäkymmentä minuuttia Venton ensimmäisen startin jälkeen. 

Tästä muotoutuikin oma lempikuvani näistä kisoista, vaikka säädän tuolla selässä taas turhia. Venton ilme on niin tyytyväinen ja levollinen! Oma ilmeeni on luokkaa x, ja miten niin en ratsasta eleettömästi?

Kun pappaponi oli ensimmäisen ratansa mennyt, kipusin itse selkään ja aloitin verryttelyn viidentoista minuutin kävelyiden jälkeen. Ventosta huomasi, että se alkoi väsyä, joten en tehnyt sen kanssa mitenkään rankkaa verryttelyä, vaan pitäydyin enemmänkin reaktiivisuudessa ja siinä, että saan sen pidettyä tyytyväisenä. Kävelin pitkään, mutta samalla kuitenkin herkistelin sitä pohkeelle ja varmistin, että se kuuntelee minua. 

 Tapu tapu... Kyllähän vanhaa herraa täytyy kiittää, jotta se pysyy tyytyväisenä!

Istuin alas harjoitusraviin vasta radalla, koska tarkoituksena oli saada papparainen liikkumaan mahdollisimman isosti. Tästä näkee hyvin sen, että selkäni on kivan suora, mutta käsiä pitäisi saada hitusen ylemmäksi ja kyynärkulmaa isommaksi - sitten on jo aika kivan näköistä.

Verryttelyn tarkoituksena ei ollut enää verrytellä ponia, vaan pitää sen lihakset lämpöisinä ja vanha mieli virkeänä. Aina, kun sain pohkeesta oikean reaktion, taputin sitä kaulalle. Niin se alkoi kuunnella sitä, mitä sanon, koska se odotti kehuja. Sain sen yllättävän kivaksi pohkeelle, mutten kuitenkaan täydelliseksi. Oli se kuitenkin paljon parempi kuin meidän ensimmäisissä yhteisissä kisoissamme, tai useilla muilla sen jälkeisillä tunneilla. Muutenkin se tuntui mukavalta ratsastaa, eikä se kyttäillyt mitään turhia. 

Sanottakoon nyt, että kuva on tosiaan vain sekunnin murto-osa, pieni pala totuutta. Tässä olen lähdössä kevennykseen, eli en istu harjoitusravissa, jonka takia istunta on vähän huonon näköinen.

Laukkaa otin vain mielenvirkistykseksi ja jo hitaaksi taantuneen ponin herättämiseksi. Otin kahdet nostot kumpaankin suuntaan ja laukkasin vain yhden ympyrän kerrallaan. Tämä verryttely suoritettiin pienen maneesin puolella parissakymmenessä minuutissa, ja siitä kävelin viitisentoista minuuttia, eli itse "treeni" oli todella lyhyt. 

Loput verryttelystä suoritettiin ison maneesin pienemmällä verryttelyalueella, jossa sielläkin kävelin todella paljon ja herkistelin pohkeelle. Otin parit pätkät kevyessä ravissa ja yhdet laukannostot kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen olikin aikani siirtyä itse areenalle pelottavien seinällä olevien värikkäiden puomien ja jännittävän yleisön tykö. 

Todella "aktiivista" takajalkatyöskentelyä, hyvä minä!

Ennen omaa starttiani näytin Ventolle tuomaripäädyn, katsomon ja puomit, sekä pyörin melkein päättömästi ympäri maneesia. Otin pienet pätkät vähän reippaampaa ravia ja hitaampaa ravia sekä parit linjat, mutta pian pilli vihelsi ja aloitin ratsastamisen. 

Alkutervehdyksen ratsastin erittäin kehuttavasti numerolle 5.0, jonka syyksi oli sitten ilmoitettu, etten ole linjalla ja poni kävelee pysähdykseen (oikeasti se otti yhden käyntiaskeleen, mutta kai se sitten lasketaan pysähdykseen kävelemiseen?). Positiivista oli sitten suora pysähdys. Keskiympyrästä vasemmalle ratsastin mielestäni ansaitusti numeron 6.0, ja vaikka tie olisikin ollut seiskan arvoinen, tahti kiihtyi sen verran, etten sitä saanut. Uraa pitkin seuraamisesta sain kuitenkin sen seiskan, eikä syytä lue paperissa.

Taidan olla ratsastamassa alkutervehdykseen (ja nyt se jalka ALAS!).

Askeleenpidennys lävistäjällä ei mennyt ihan nappiin, sillä Vento jännittyi, eikä venyttänyt tarpeeksi. Siitä sain numeron 5.5, vaikka olisin parempaa toivonut. Ensimmäisestä laukannostosta sain numeron kuusi, ja paperissa lukee, että Vento jännittyy, vaikka nosto täsmällinen olikin. Tästä numerosta olen itse asiassa ihan ylpeä, sillä juuri laukannostoissa on ollut ongelmia ratsastustunneilla! Keskiympyrästä laukassa sain jopa 6.5, vaikka ympyrän ensimmäinen osa olikin suuri. Harjoitusraviin siirtymisestä sain kutosen. 

Keskikäyntiin siirtymisestä, kuten myös keskikäyntilävistäjästä sain 6.5. Numero tippui 5.5:teen, jonka syy oli ihan ymmärrettävä - tahdin kiihtyminen ennen laukannostoa. Vasemmasta harjoituslaukasta ja sen jälkeen laukkaympyrästä sain kuutoset ja harjoitusraviin siirtymisestä 6.5. Radan lopetin numerolla 5.5, jonka syyksi oli laitettu vino pysähdys ja se, etten edes ollut koko keskihalkaisijalla. 

Kaikista alakerran arvosteluista sain kuutoset, mutta loppukommenteista en saa hirveästi selvää. Niissä lukee jotain reaktiivisuuden lisäämisestä ja ohjan ja pohkeen väliin ratsastamisesta, sekä jotain muuta vähän tunnistamatonta. Kaikesta tästä prosentteja kertyi 60.48 ja samalla jaettu neljäs sija/12. Samalla olin myös ensimmäinen, joka ei sijoittunut. 

Kisoista jäin todella hyvä fiilis ja mieli, vaikka muuten olo olikin aika kehnonpuoleinen. Järvenpään kisoista lähdin uutta, hienoa kokemusta rikkaampana ja kivat kuvat kamerassa. 

Näitä kuvia katsoessani voin jopa sanoa yllättyneeni. Olen saanut istuntaani yllättävän hyvin korjattua, kiitos opettajien, ja se näkyy myös ratavideolla, jota en vieläkään ole oppinut julkaisemaan. Apujen käytössäni on toki vielä paljon parantamista, kuten istunnassanikin, mutta pahimmat etukenot olen saanut kitkettyä pois, ja kantapää pysyy nykyään yhä useammin alhaalla. Oma istuntani tarvitsisi kuitenkin paljon enemmän keskivartalon tukea ja vakautta, jotta pystyisin istumaan vielä ryhdikkäämmin, ja kädet pitäisi saada kylkiin. Olen myös oppinut pitämään käsien korkeuden sopivampana, vaikka ne liikkuvatkin vielä vähän turhan paljon. Hyvää on tapahtunut niin istunnassa kuin perusratsastuksessakin, mutta paljon on tehtävää, ennen kuin istuntaa voidaan kutsua edes hyväksi. Ainakin se apujen käyttö pitäisi saada vähän hiljaisemmaksi:D

#340 Pentupäiväkirjasta Osa 2

Koska metsäkuvia on taas kerran jaossa, on jaossa myös pari tekstiä pentupäiväkirjasta! Pentupäiväkirja loppuu tämän postauksen jälkeen, koska enempää kirjoitettavaa ei vielä ole. En sitten tiedä, löytyykö jokin vanha teksti vaiko olenko sitten säästänyt näitä sivuja Pörrin myöhempää elämää varten? 

Näitä metsäkuvia on tulossa vielä yksi satsi, jonka jälkeen tulee hetken tauko. Mutta muistakaa - vain hetken. Postauksia on silti luvassa, riippuen vähän siitä, miten aikaa on. Kipeänä on kuitenkin kiva kirjoitella päivät pitkät koneella ja muokkailla kuvia tylsistyneenä. Mennään kuitenkin asiasta tärkeimpään: kuviin ja pentupäiväkirjaan! Näistäkään en ole muokkaillut oikeastaan mitään.

Seuraavan, alla kuvatun tilanteen muistan itse asiassa oikein hyvin! Viimeinen lause ei kyllä oikein muistu mieleen, mutta tehkää omat päätöksenne siitä. Voin sanoa, että olin erittäin huvittunut, kun luin tämän merkinnän. Ei kyllä kuulosta Pörriltä ei... Ja tosiaan, silloin, kun Pörri oli pieni pentu, se ei saanut hypätä itse autoon, jottei niissä tilanteissa sitten sattuisi mitään. Se ei myöskään saanut hypätä autosta itse pois, se kun ei ole hyväksi nuorille lonkille.

Lauantai 20.6.2015

"Onko oikeesti mahdollista, että kun mun omistajat haluu lähtee retkelle, se kestää niillä yli kolme tuntia! No, ainahan ihmiset on ollu hitaita, ainakin mun äidin, Saaran (lis. nimi muutettu) mukaan. Kun Isäntä nosti mut autoon, olin samalla innoissani ja peloissani. En yhtään tykkää matkustaa autossa, siinä inhottavassa kopissa. 

Matkan alkaessa arvelin, että menisimme siihen jäljestyspaikkaan, mutta siinä vaiheessa, kun yleensä olisimme olleet perillä, jatkoimmekin matkaa kohti Hyvinkäätä. Jossakin vaiheessa matkaa auto pysähtyi, ja sain jaloitella. Taas matka jatkui, sekä saavuimme metsään.

Ai että nautin koko retkestä ja nuotioherkuista...!"

Seuraavaa tarinaa ei puolestaan voi kutsua mitenkään lyhyeksi tai ytimekkäästi, kuten edellistä typistettyä ja tylsää, sutaisten tehtyä kirjoitusta. Tämänkin päivän muistan elävästi, kyseessä on nimittäin Pörrin ensimmäinen reissu Helsinkiin!

 Keskiviikko 1.7.2015

"N. klo 14 aikaan lähdimme huristelemaan juna-asemalle, joksi ihmiset sitä kutsuivat. Kumma kyllä, tällä kertaa ihmisäitini puuttui joukosta, koska useimmiten, kun lähdemme autolla, koko perhe on koossa

Odotimme junaamme laiturilla, kun yhtäkkiä sellainen huristi kovaa vauhtia ohitsemme. Siitä junasta lähti niin kova ääni, että mä mietin, pitäiskö sitä pelätä. Katsoin omistajiani. He eivät näyttäneet pelkäävän, joten päätin ottaa heistä mallia.

 Eikä aikaakaan, kun meidän junamme saapui. Mä menin tosi nopeesti junaan sisälle, et varmasti ehittäis. Sit me mentiin istumaan sellasille penkeille, tai, mun omistajat meni. Olin aluks tosi hädissäni, kun siitä junasta lähti niin kova ääni, ja se liikku niin hirveen nopeesti. En mä halunnu olla siellä. 

Mielipiteeni mä osotin vinkumalla, pyörimällä ja haukkumalla. Ja mun omistajat vaan hyssytteli! 

Mä pitkästyin siinä junassa tosi nopeesti, joten aloin osoittaa mieltäni haukkumalla ja vinkumalla, mut en siltikään päässy sieltä pois. 

Vihdoin ja viimein mä pääsin pois junasta. Aluks mä olin tosi helpottunu, mut sit mä huomasin siinä vähän matkan päässä mekastavan ihmisjoukon. Mun omistajat sano sitä mielenosoitukseksi. Mä oikeesti pelkäsin sitä, kun siinä oli niin karsee meteli ja kaikkea. Sit, kun ne kaikki lähti, me jatkettiin matkaa.

 En halunnu mennä yhdestä ovesta sisälle, kun siitä kuului sellanen tosi outo suhina. Lopulta mun isännän piti kantaa mut siitä sisälle. 

Kun me päästiin kunnolla sinne kaupungille, siel oli ihan kamala meteli ja suuret ihmisjoukot. Sitä mä en kuitenkaan pelänny, koska ei mun omistajatkaan kiinnittäny niihin mitään huomiota. 

Kun oltiin vähän aikaa kävelty, me saavuttiin mun ihmisäidin työpaikalle, johon mä pääsin sisälle! 

 Olin niin innoissani, et aloin haukkua! Sit mut päästettiin vapaaks sellaseen huoneeseen, jossa oli ihana roskis. Siitä roskiksesta mä kaivoin esille mätiä banaaninkuoria! Ai että ne maistu hyvältä!"

Että tuollainen ensimmäinen Helsinginreissu Pörrillä... Tuolla tapahtui paljon muutakin, mutta niitä kaikkia tapahtumia en ollut kirjoittanut ylös, joka on sinänsä harmi. Kai nuo banaaninkuoret sitten olivat oleellisemmat.

 Seuraava ja tältä erää viimeinen merkintä on jo vuoden 2016 puolelta, tarkemmin sanottuna maaliskuulta. Siinä ei sinänsä ole mitään kovin erikoista, mutta laitetaan nyt sitten tännekin se muhimaan. 

8.3.2016 Perjantai

"Mulla on ollu tosi hauskaa! Oon saanu kokeilla kaikenlaista, nähdä lunta ja laskea mäkeä Sipoon metsissä. En muista tapahtumia hirveen pitkältä ajalta, mutta jostainhan on aloitettava.

Yks päivä karkasin hihnasta meidän talon edessä. Kaksjalkaset lähti juoksemaan sisälle, mutta en menny lankaan. Juoksin pellolla yli puol tuntia ja kävin sulan joen rannalla (lis. Meidän talomme takana on pelto ja sen takana on aika leveä ja kai jotenkin runsasvirtainen((?)) joki, joten ei todellakaan ole toivottavaa, että Pörri menee sinne riekkumaan). Lopulta yli puolen tunnin jälkeen mut saatiin kiinni siansorkan avulla.

 Sitten ollaan käyty Sipoonkorven metsissä samoilemassa, ja kiipeilemässä kallioilla. Hauskaa on ollu!

Lisäks ollaan koko perhe käyty hiihtämässä pellolla! Silloin kyllä peruutin mun valjaista ja karkasin... Oli tosi hassun näköistä, kun ne hiihti mun perässä. Menin sitten tutustumaan kahteen uroskoiraan, ja sieltä ne sai mut kiinni, enkä päässy enää karkuun.

Tästä päivästä on tulossa tylsä! Joudun vaan nukkumaan mun häkissä kolmeen, ja sit pääsen takapihalle ja sisälle. Sit tulee ruoka ja päivälenkki, ja lopulta iltalenkki"

Että tällaista kuului Pörrin pentuarkeen! Olen hyvin pahoillani tästä puhekielen käytöstä, mutta se olikin nyt tämän kupletin juoni - kirjoittaa kaikki niin, kuin olen ne aikoja sitten kirjaan kirjoittanut. Kiitos, jos luit tämän postauksen, kerro ihmeessä mielipiteesi kommenteissa! (Tekisi mieli laittaa tähän se "kommentti kommentista", mutta ei kuulu tapoihin.)