Nyt onkin kulunut hetki viimeisimmästä linkkaa blogisi postauksesta, puhumattakaan viimeisimmästä kysymyspostauksesta! Kun 60 lukijaa tuli sitten täyteen jo jokin aika sitten, on ehkä vihdoin aika toteuttaa joku niin sanottu palkintopostaus. Joudutte kuitenkin näkemään hiukan vaivaa, jotta saatte linkattua bloginne, ohjeet ovat alla.
1. Linkkaa blogisi joko seuraavalla koodilla: <a href="blogisiosoite">blogisinimi</a>
tai ihan vain osoitteella. Jos et linkkaa koodilla, muista kertoa blogisi nimi.
2. Kirjoita vähintään kolmen lauseen mittainen esittely blogistasi. Mitään romaania ei tarvitse kirjoittaa ja esittelyn saat hoitaa omalla tyylilläsi.
3. Koska blogissani on tapahtunut nyt aika paljon muutoksia tässä lähiaikoina, niin osallistuaksesi sinun täytyy kirjoittaa vähintään 2-3 kysymystä esittelysi perään. Tästä palkinnoksi linkkaan blogisi vastauspostauksessa kysymyksen perään, ja samalla saat mainostusta blogiisi!
Näiden ohjeiden lisäksi minulla olisi vielä pari neuvoa/tiedotusasiaa liittyen blogien esittelypostaukseen ja kysymysten vastauspostaukseen:
> Esittelen jokaisen blogin erillisessä vastauspostauksessa. Linkatessasi sitoudut siihen, että saan ottaa kuvan blogisi bannerista/ulkoasusta ja liittää sen postaukseen. Samalla toivon, että kestät myös rakentavaa palautetta, etkä suutu siitä.
> Muista, etten arvosteluissa halua haukkua ketään, tai tuottaa pahaa mieltä - tuon kuitenkin mielipiteeni esille.
> Kaikkea saa kysyä kaikesta, mikä mietityttää: omat mielipiteeni, Pörri, Alma, ratsastus ja hevoset, kesäsuunnitelmat... Mitä nyt vain tulee mieleen!
> Kysymysten vastauspostauksessa linkkaan sinut/blogisi/instagramisi kysymyksen perään, jotta saatte tietää, kuka/ketkä kysymyksen on/ovat esittänyt/esittäneet.
> Noudatathan ohjeita :)
Toivon, että mahdollisimman moni linkkaa bloginsa ja esittää edes tuon 2-3 kysymystä, jotka tulevat ensimmäisinä mieleen. Kysymyksiä saa tietenkin heitellä useampia, ja olisihan se kiva, että niitä tulisi mahdollisimman monta!
Nyt onkin tässä välissä hyvä sauma vähän päivitellä näitä ratsastuskuulumisiakin, kun sain nyt vähän kuva - ja videomateriaalia pitkästä aikaa! Harvemminhan saan näitä ratsastuskuvia, puhumattakaan videosta, joten nyt on syytä nauttia näin harvinaislaatuisesta materiaalista... Aloitetaan nyt kuitenkin vähän kauempaa.
20.5 Olin Rusthollin porukan kanssa kisoissa Suontaan ratsutilalla (?), jossa starttasin kenties kevään viimeisen radan, joka oli tällä kertaa HeC:1 2000. Kuten muissakin kevään kisoissa, kisaratsunani toimi Vento. Suontaan ratsutila sijaitsi jossain Hämeenlinnan kieppeillä, joten matkaa meni hevosautolla reilut puolitoista tuntia. Matka sujui leppoisasti ja nopeasti, ja kun paikan päälle päästiin, laitettiin hepat kuntoon, ihmeteltiin paikkoja ja lähdettiin verryttelemään.
Verryttely sujui kertakaikkiaan erittäin tahmeasti, eikä oma ratsastus ollut ihan parhaimmillaan. Otin kuitenkin hetkeksi raipan käteen ja sain Ventoon vähän aktiivisuutta, jonka jälkeen pääsinkin jo radalle.
Rata oli kokonaisuutena todella tasainen, eikä siinä ollut erityisiä huippukohtia - eikä myöskään mitään kovin isoja pudotuksia alaspäin. Ainut numerolla viisi alkava numero tuli pysähdyksestä ja peruutuksesta. Siitä tuli siis 5.5, mutta sen vastapainona sain numeron 7 toisesta laukkalävistäjästä. Muuten numerot olivatkin siinä 6.0 - 6,5 numeroiden välillä. Prosentteja ropisi kokonaiset 62,5%, joten tuloksena oli kevään paras rata.
Yllä video radasta, ja koska rata on puhelimella kuvattu, kannattaa katsoa laadussa HD. Tämän enempää ei näistä kisoista, koska materiaalia ei tämän enempää ole. Kisoista jäi kuitenkin todella kiva filis ja innolla lähdin sitten odottelemaan seuraavia kisoja!
Kaikki kuvat Ⓒ @_heinieveliina_ , kiitos!
Heti sunnuntaina 21.5 sain tutustua Rusthollin nelijalkaisen kaartin uusimpaan jäseneen, Kukkaan. Kukka on kahdeksanvuotias suomenhevostamma, jonka luonne on puhdasta kultaa. Se ei jyrää, se ei ryysää tai ryöstä, se ei pottuile tai tee mitään muutakaan typerää. Se on melko tavallinen suomenhevonen, joka tekee työt täysillä, yrittää miellyttää ja tehdä kaiken parhaansa mukaan. Kukka on ollut Rusthollissa nyt vähän reilun kuukauden ja hiljalleen sitä on alettu ottaa tunneille mukaan. Laukka ei siltä vielä kovin hyvin luonnistu, mutta se yrittää ja tekee parhaansa mukaan.
Kukka on herkkäsuisin ratsastamani hevonen, ja ehkäpä myös yritteliäin. Tai ainakin lähellä kärkeä. Pidin Kukan selästä todella paljon, samoin sen askellajeista. Sen käynti, ravi ja laukka ovat kaikki keinuvia ja pehmeitä, sen selkä on tasainen ja takajalkatyöskentely oikein mukavaa. Voin siis sanoa rakastuneeni tähän tammaan sydänjuuriani myöten - aivan ihana luonne kokonaisuudessaan!
Jotenkin olen vaan rakastunut näihin takajalkoihin ja herkkään suuhun! Ei tarvinnut kuin vähän muistuttaa takajalkoja liikkumaan, niin liike parani jo. Niin yritteliäs ❤
Tunti alkoi normaalisti alkukäynneillä, joissa jo vähän tunnustelin tamman luonnetta ja ratsastettavuutta. Pyörittelin muutamat ympyrät ja ratsastin parit pysähdykset. Halusin heti käynnin olevan aktiivista, hyvin polkevaa, mutta siltikin rentoa. Kukka toimi ajatuksen voimalla heti alusta alkaen, ja siitä huomasi, että se yrittää ihan täysillä.
Käynnissä keräsimme sitten ohjat ja aloitimme työstämisen volteilla ja ympyröillä. Muuta ei tunnilla tehtykään, ja sain rauhassa tutustua Kukkaan. Se asettui ja taipui heti alusta alkaen todella hyvin, ja sain ihan oman mieleni mukaan käännellä päätä, asetella ja taivutella. Niska ja kaula venyivät kuminauhan tavoin, ja sisäpohje toimi pelkästä sipaisusta. Oli kyllä niin ilo työstää näin herkkää hevosta!
Kaula laski alas, selkä nousi ylöspäin ja takajalat polkivat paremmin jo muutaman ympyrän jälkeen, ja sain jo hiukan käsitystä siitä, millainen tyttö on ratsastaa. Olen samaa mieltä opettajani kanssa siitä, että herkkäsuiset hevoset on helpompi ratsastaa pyöreiksi ja peräänantoon kuin kovasuiset hevoset. Tekee nyt mieli vaan hehkuttaa sitä, miten mukava Kukka oli ratsastaa jo käynnissä!
Ravissa oli aluksi hiukan hakemista tahdissa ja tempossa. Oma istuntakaan ei ollut ihan viritettynä vielä tässä vaiheessa.
Pitäähän sitä vähän höristä niille muille hevosille <3
Oma tekeminen tässä kuvassa on suuri mysteeri.
Ravissa jatkoimme työskentelyä ympyrällä. Oma asento oli alussa (ja vähän myöhemminkin) hukassa, mutta yleisesti ottaen olen kohtuullisen tyytyväinen omaan ratsastukseeni ravissa. Kukka kuunteli ravissa todella hienosti ja yritti siinäkin parhaansa. Ei mitään pokkurointia, niskurointia tai muuta. Vain keskittyminen ratsastajaan.
Ensimmäistä kertaa varmaan koskaan sain selkänä tunteen, että en ratsasta Kukkaa. Olen Kukan kanssa ja teemme töitä yhdessä - en ole sen ratsastaja eikä se ole ratsuni. Olemme ratsukko. Tunne oli selkään jotenkin maaginen, eikä siellä voinut kuin hymyillä. Kukka vaan tuntui niin ihanalta ja tasaiselta, että hymy tuntui olevan korvissa.
Jossain välissä pidimme lyhyet välikäynnit, jonka aikana taputtelin tyttöä paljon, kehuin ja join itse, jotten ihan pyörry siihen pölyn määrään, joka suuhuni meni. Onko muilla tapana ratsastaa suu auki tai harrastaa ilmeratsastusta?
Välikäyntien jälkeen otimme laukkaa kumpaankin suuntaan. Oikeassa kierroksessa oli vakavia ongelmia pääasiassa itsestäni johtuen, joten laukka nousi vain kerran pari. Laukannostokuvia/ laukkakuvia en hirveästi viitsi julkaista, koska oma asentoni on niissä yksinkertaisesti niin kamala, että hävettää edes katsoa niitä. Kukka yritti, mutta ratsastaja ei oikein osannut kertoa, mitä pitää tehdä ja miten. Huoh.
Vasempaan kierrokseen laukat nousivat hiukan paremmin ja sainkin pari kivaa nostoa suoraan avusta. Kyllähän sen sitten huomasi, että valmistelu kannattaa. Liian monessa "nostossa" jäin 'ajamaan' Kukkaa laukkaan, enkä tajunnut rauhoittaa tilannetta, valmistella ja nostaa. Kaikkein parhaiten laukka nousi kulmassa, mutta suoralla uralla laukka ei oikein pyörinyt. Nyt kuitenkin vähän armoa itselleni, ei rumasta ratsastuksesta, mutta siitä, että opettelen vielä itsekin, ja tämä oli ensimmäinen kerta Kukan selässä.
Vasemmalle laukkasin vain pari ympyrää, ja heti, kun sain itse siirrettyä Kukan raviin (eli Kukka ei itse siirtynyt), sai tyttö todella isot taputukset ja pienen pätkän käyntiä palkinnoksi. Kokonaisuutena laukastakin jäi kohtuullisen tyytyväinen fiilis, ja yritän nyt ajatella vain niitä onnistuneita pätkiä. Niiden pohjalta on helpompi lähteä ratsastamaan, kun miettii, mitä teki onnistuessaan.
Olisi ihan positiivista opetella pitämään käsissä se kuuluisa kyynärkulma ja nostamaan nyrkit pystyyn ja peukalot ylimmäisiksi. Ei nimittäin näytä kivalta, kun kädet sojottavat suorina alaspäin ja peukalot alaspäin käännettyinä. Ystäväni etukenon kanssa olisi myös kiva vetää välit poikki. Etukeno nimittäin luulee, että olen hänen paras kaverinsa, mutta voin esittää eriävän mielipiteen.
Nyt on kuitenkin taas astetta helpompi lähteä korjaamaan erilaisia istunnan virheitä, kun on nyt kuvien kautta nähnyt, mitkä ovat niitä kompastuskiviä ja missä sitten on vähän vähemmän parantamisen varaa.
Jotenkin Kukka näyttää ylläolevassa kuvassa isommalta kuin muissa kuvissa :D
Kuten jo pariin kertaan olen maininnutkin, pidän todella paljon Kukan takajalkatyöskentelystä - jalat polkevat kivasti ihan luonnostaan, ja kuvistakin on kiva katsoa noita takajalkoja. Liike on Kukalla todella erilaista verrattuna esimerkiksi Ferrariin tai Ventoon - niillä takajalat pitää oikeasti opetella ratsastamaan sinne alle, mutta Kukalla se tuntuu tulevan luonnostaan. Tai sitten minulla vain synkkaa Kukan kanssa paremmin?
Paljon taputuksia onnistuneen siirtymisen jälkeen <3
Kuva olisi muuten ihan superkiva, mutta kun kuvaa zoomaa tietokoneella/ rajaa kuvaa, laadusta tulee näin ihana... Halusin kuvan kuitenkin julkaista, koska Kukka näyttää siinä oikein kivalta omaan silmään.
Kukasta jäi siis oikein kiva maku suuhun, se on oikein yritteliäs ja hienoluonteinen pieni suokkitamma. Ei tähän nyt vaan voi olla rakastumatta, tuo turpavärkkikin on niin ihana! Toivottavasti pääsen vielä ratsastamaan tammalla, varsinkin käynnistä ja ravista jäi niin kiva fiilis, etät hymyilyttää vielä monen päivän jälkeenkin!
Oletko Sinä saanut uusia hevosystäviä lähiaikoina?
Miltä meidän menomme näyttää Sinun silmääsi?
Mitä postausta toivoisit 60 lukijan juhlapostaukseksi?
Huppista, blogin päivittely on nyt vähän jäänyt... Kuvia on ja aiheita on, mutta jotenkin kirjoittaminen ei nyt nappaa ihan täysillä. Koska nämäkin kuvat ovat vanhoja, oli pikkuhiljaa aika muokkailla ne pois alta ja julkaista. Seuraavissa postauksessa sitten vähän kuulumisia, mutta nyt ei nappaa.
Alma kotiutui meille todella nopeasti, ja on erittäin ihmisrakas, kiltti ja hyväluonteinen tyttönen. Se ei oikein osaa rauhoittua ja energiaa riittää vaikka viidelle koiralle. Päiväunet on mälsiä, mutta aika tarpeellisia. Pörri ja Alma ovat nyt jo päässeet sisällä vapaiksi kahdestaan, ja tytöillä sujuu oikein mainiosti. Pörri teki selväksi, että Alma on lauman alin jäsen, ja nyt tytöt sitten painivat keskenään olohuoneessamme. Kähkäh - ääntä pitävät molemmat ja hauskaa on. Kun Pörrille riittää, on aika kutsua toinen leikkikaveri. Saanko esitellä, Lamun Keep On Jumping, tutummin Aatu, on kaksitoistaviikkoinen parsonrussellinterrierinpentu, johon Alma sai tutustua eilen, 13.5, päivää ennen äitienpäivää.
Aluksi kummallakin oli vähän hakemista siinä, mitä tehdään, milloin ja miten, ja mikä on sallittua ja mikä sitten menee vähän yli. Kun muodollisuudet ja alkukiehnäykset ja arvojärjestyksenselvittelyt oli hoidettu, varsinaiset leikit alkoivat. Hiekka pöllysi, nurmikko lensi ja hauskaa oli. Leikkimökin alla oli kiva painia ja juoksuleikit olivat parhaita. Alma halusi omia juomakupin ja Aatu halusi juoda. Niin, eipä tässä ole sen ihmeellisempiä juttuja kerrottavana, joten olkaapa hyvät, tässä kasa kuvia. Kuvat valitsin liki 200 erilaisesta kuvasta. Video on koottu monesta eri klipistä. Nauttikaa.
Aatu oli varsinainen linssilude. Poika oli koko ajan tulossa kameraa kohti erittäin kuvauksellisesti - ei sitä kertakaikkiaan voinut olla kuvaamatta. Söpöliini <3
"Tiesitsää Aatu, että tää on mun juomakuppi? Ja nyt on mun vuoro juoda, mee pois." - Alma
"Tää on keskittymistä vaativa tehtävä. Ensin väistöliike oikeelle ja sit eteen." - Alma
"Kuule frendi, saanksmä antaa pusun?" - Aatu
Mr. Aatu Airlines
Koirien leikkimisen kuvaaminen on yksi lempikuvausaiheistani. Kunhan sää on sopiva ja kameran asetukset paikoillaan, on leikkivistä koirista mahdollista saada kivojakin kuvia. Näistä kuvista yllättävän moni onnistui - kamerakin pysyi jotakuinkin perässä. Pentujen leikkiä ja tutustumista oli todella hauska seurata, valokuvata ja videoida! Tässä alla vielä video:
Pentuarki on lähtenyt ihan superhyvin käyntiin! Alma on kotiutunut todella hyvin, ja nyt, kun tyttösen luonteeseen on päässyt paremmin tutustumaan, on sen suloisen kuoren alta paljastunut aikamoisen päättäväinen, rohkea ja itsenäinen tytsykkä. Se on todella lempeä ja ihmisläheinen, mutta mitään eroahdistusta sillä en ole huomannut. Ei se siitä yksinolosta nyt välttämättä nautikaan, muttei ainakaan itke koko päiviä. Tai mistäs minä tiedän, mitä se pentu täällä itsekseen puuhailee.
6.
Kuten jo tuossa äsken mainitsin, Alma on todella rohkea ja päättäväinen tyttö - metsäkäynneillä se on mennyt parinkymmenen metrin päähän meistä, mennyt maate ja pureskellut kanervia ilman, että se edes vilkaisee meihin. Se haluaa tutkia kaikki paikat todella tarkkaan niin ulkona kuin sisälläkin, ja naapurin pihalle on karattu pariin otteeseen. Muutenkin se juoksentelee aikalailla omiaan, mutta kaipaa kuitenkin ihmisseuraa. Sisällä se kulkee todella paljon perässä, ja perässähiihtäjään on ollut totuttelemista - se kulkee niin hiljaa, että sitä ei kuule, joten kulkea pitää todella varovaisesti.
7.
Almalla on hirvittävät määrät energiaa, eikä se aina haluaisi mennä päiväunille. Leikkiminen on parasta, ja sylissä oleminen vielä kivempaa! Pörrihän ei pentuna tykännyt olla sylissä sitten yhtään, mutta Alma ihan pyytää syliin. Kai sieltä sitten näkee ne maisemat paremmin.
Hampaita on nyt testailtu niin ihmisten ranteisiin, varpaisiin, nilkkoihin, kenkiin, pöytiin, tuoleihin, mattoihin, paitoihin, housuihin, sohvaan ja vähän kaikkeen, mitä se löytää. Sormien pureminen on ihan superkivaa, mutta sohva ja vanha pöytä vievät voiton. Kongi on kiva lelu ja vinkupossu todella kiva.
8.
Vaikka Alma on vielä pääsääntöisesti nappuloita, totutetaan sitä päivittäin raakaruokaan. Se on saanut murusia kuivatusta maksasta, kanankaulan ja päivittäin ison luun, josta se ei saa irti oikeastaan mitään. Tyttö on ollut ihan innoissaan kaikesta raakaruoasta, silmät kierossa mutustellut kaiken saamansa.
9.
Pikkuhiljaa olemme myös aloitelleet luoksetuloharjoittelua, eli silloin, kun Alma tulee luokse, sanomme "tänne" - sanan ja annamme molekyylin kokoisen maksanpalan palkaksi.
Almassa on myös se perus pentupuoli, jonka ansiosta se onkin saanut lisänimen Piraija. Siitä on tullut oikein hyvä nimi tälle skidille, koko ajan pitää olla hampaat kiinni jossain. Onneksi leluja on sen verran, että Pikku-Piraijalle on helppo antaa kättä parempi vaihtoehto. Se on syönyt myös Dentastixejä silloin, kun se jätetään yöpuulle, tai silloin, kun se jätetään yksin. Niitä se syö oikein mielellään ja rauhoittuukin hyvin niiden seurassa.
10.
Alman ja Pörrin tutustuttaminen toisiinsa on edennyt oikein kivasti. Niiden kahden kokoero on vain niin suuri, ettei niitä voi pitää samaan aikaan vapaana takapihalla. Sisällä niitä voi kuitenkin pitää vapaana niin, että on kuitenkin itse hollilla sen varalta, että jotain tapahtuu. Pörri on ottanut Alman todella hyvin vastaan, mutta tokihan tyttö on hämmentynyt uudesta, pennunhajuisesta perheenjäsenestä. Tutustuttamista on tehty päivittäin, ja päivä päivältä Pörri on hienommin. Kumpikin haluaisi kovasti leikkiä koko ajan, mutta Pörrillä on enemmän niitä "isojen tyttöjen" painileikkejä ja näitä, että pitää ottaa vähän rauhallisemmin, kunnes pentu kasvaa.
11.
Tutustumista on pyritty toteuttamaan mahdollisimman paljon lähimetsässä, joka ei ole kummankaan reviiriä. Ensimmäinenkin kerta meni jo hyvin, mutta Almaa jännitti vähän isompi koira. Kerta kerralta niin Alma kuin Pörrikin ovat olleet rauhallisempia ja rauhallisempia, eli hyvin etenee tämäkin puoli!
Viimeisin ja uusin asia on jäljen vetäminen. Ennen tämän postauksen kirjoittamista kävimme vetämässä Almalle parin metrin jäljen, jonka päässä oli kanan kaula. Alma ei ihan tajunnut asiaa, joten helpotimme vähän. Lopulta Alma löysi kaulan suoran jäljen päästä äitini sormea seuraamalla. Tästä asiasta ei kuitenkaan oteta mitään paineita, tyttönen on vielä kovin pieni, nuori ja kokematon - se kasvaa vielä. Onneksi.
12. Miten niin toistensa peilikuvia?
Kuten ehkä huomasittekin, tässä postauksessa oli kaksi videota. Loin siis YouTube - kanavan näitä blogijuttuja varten, ja sinne tulee materiaalia silloin tällöin, jotta saan videot laitettua myös tänne blogin puolelle. En tosiaankaan omista mitään videokameraa, joten videot ovat puhelimella ja pokkarilla kuvattuja - laatu ei ole hyvä, mutta kiva saada tännekin jotain vaihtelua kuvien sekaan.
