30.9.2017

#363 Kouluponi // True dressage pony

Pääsin taas pitkästä aikaa ratsastamaan Unolla, aivan ihanalla ja osaavalla New Forest - ponilla, jolle hankalammatkin koululiikket ovat helppoja kuin heinänteko. Sen kanssa on helppo harjoitella uusia asioita, kuten askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä, väistöjä sekä avo - ja sulkutaivutuksia. Kaikkea en ole Unon kanssa päässyt vielä kokeilemaan, mutta enköhän tässä syksyn aikana mene sillä vielä parisen kertaa. 
Postauksen kuvista saamme kiittää Johannaa, kiitos tuhannesti materiaalista :) Sain ihan videotakin tunnilta, mutten sitä viitsi julkaista, koska opettaja näkyy videossa, vaikkakaan ei tunnistettavasti, mutta näkyy kuitenkin. Rusthollissa on tiukka linja siitä, etteivät opettajat saa näkyä julkaistavassa materiaalissa, joten vaikka se kuinka kivaa olisikin, en voi videota julkaista. Kuvat ovat kuitenkin puhelimella otettuja, joten laatu on mitä on, mutta eiköhän sen kestä 😄. En viitsinyt muokkailla näitä kuvia paljoa, joten vaikka näissä ei vesileimaa olekaan, ethän kopioi. 

After a long break I got Uno for a riding class. Uno is very skillful New Forest - pony, and very nice to ride. It knows how to do leg yields, shoulder-ins and travers. 
All pictures are taken by Johanna, thanks a lot! I'm sorry about that mobile phone pic quality, but I think you want to see some riding pictures about me. Please, don't copy!


Kun menin Unolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, oli tunnin aiheena laukan lyhentäminen. Tunti aloitettiin normaaleilla alkuverryttelyillä, eli paljon ympyröitä, loivia kiemurauria ja voltteja. Itse otin myös muutamat pysähdykset mukaan, joilla testasin, että Uno on varmasti kuulolla, eikä juokse alta pois. Jos totta puhutaan, Uno tuntui todella kivalta ratsastaa jo alusta asti! Se ei kyttäillyt oikeastaan mitään, mitä nyt välillä vähän jännittyi. Jännityksestä päästiin kuitenkin nopeasti yli ja se alkoi rentoutua aika nopeasti. Se saattoi pysyä kierroksen - pari alhaalla ja rentona, mutta sitten se taas keksi jotain hätkähdettävää ja nousi ylöspäin.
Ohjeeksi sainkin ratsastaa Unoa paljon eteen, pitää tasaisen käden ja ratsastaa sen pienenkin jännityksen hipun ulos ponista. Aloin työskentelemään Unon kanssa ympyröillä entistäkin enemmän, yliasettelin ja ratsastin paljon eteen. Poni tuntui mukavalta, ja aloitimme laukkaamisen. 

When I rode Uno after a long time, we did a lot of canter work. The goal of the class was to collect the horse. We started the class with a normal warm-up - plenty of circles, stretching and shallow loops. Uno felt very nice, it listened to me and moved good. It tensed few times, but it also relaxed fast. 
I had to ride very much with my leg and keep a flat hand. I did  a lot of circles with Uno and when it felt good we did a strike off to canter. 
Laukkatyöskentelyn aloitimme vain ratsastamalla reipasta laukkaa pääty-ympyröillä ja suorilla urilla. Uno jäi helposti vähän hitaaksi, mutta kun sain ponia korjattua vähän eteenpäin, oli sitä erittäin mukava ja helppo työstää. Sen sai helposti kauniiseen muotoon, mutta takajalkoja olikin vähän hankalampi ratsastaa alle. 

We did few circles with an energetic canter. Uno looked good, but it's legs were slow and I had to ride more energy to them. 

Kun laukat oli otettu kumpaankin suuntaan, siirryimme toiseen päähän pääty-ympyrälle ja vuoron perään kävimme laukkaamassa C-päädyssä. Itse sain kunnian olla ensimmäisenä. Vuoroni aikana oli tarkoitus ratsastaa Uno reipastempoiseen laukkaan ja siitä lähteä lyhentämään pikkuhiljaa. Ohjeeksi sain tässä vaiheessa vain tiivistää hiukan istuntaa - ja kappas kummaa, Uno lyhensi laukkaansa hurjan paljon. Kun vielä vähän tiivistin istuntaa, niin opettajan sanojen mukaan laukkasimme melkein paikoillamme. Emme nyt ihan piruettilaukkaa, mutta kuitenkin lyhyttä laukkaa.

Unolle kaikki kokoamistehtävät ovat järkyttävän helppoja, sen on todella helppo koota itseään ja pysyä siinä kootummassa askellajissa.

The main exercise was to collect the horse in canter. First I had to ride very, very energetic canter and then I had to collect it shorter and shorter. Uno did that exercise very well and it was easy for us both. Uno can collect it's canter very much, what's an amazing thing!

Laukan kokoamistehtävä sujui kumpaankin suuntaan helposti ja pian pääsimme kävelytauolle. Uno venytti kaulaansa kivasti, ja siitä olikin mukava jatkaa loppuravien parissa. Tallissa Uno sai paljon taputuksia ja kehuja hienosta työstä - ne se toki oli ansainnutkin, poni kesti hienosti ratsastajan selässä keikkumista ja heilumista ❤

Pari ratsastustuntia tämän jälkeen pääsin taas Unon selkään. Tunnin aiheena olivat pysähdykset keskihalkaisijalla, jos nyt oikein muistan. Uno oli taas aivan mahtava ratsastaa, sen selässä tuli todella hyvä fiilis!
Tunti aloitettiin normaalilla alkuverryttelyllä, jonka aikana Uno liikkui paremmin eteen, kuin edellisellä kerralla. Sitä ei ollut niin helppoa saada taipumaan, mutta kokonaisuus oli parempi, kuin edellisellä kerralla. Laukkaverryttelykin meni hyvin, ja siitä olikin helppoa jatkaa päivän varsinaiseen tehtävään - ravipysähdyksiin.

On the next riding class we did some stops. Uno was amazing to ride, again. We got very much good stops and vibes :)
We started the class with normal warm-up. Uno moved nice ahead, better than on previous class. Also the canter warm-up went good.
Aluksi pysähdyksistä tuli löysiä, enkä saanut ratsastettua niitä kunnolla oikeaan pisteeseen. Pysähdykset kuitenkin paranivat huimasti, ja lopulta saimme Unon kanssa erittäin hyviä pysähdyksiä aikaiseksi. Siirtymiset pysähdyksestä raviin menivät vähän hitaanpuoleisesti, mutta kuitenkin suoraan raviin. Pysähdyksistä tuli loppua kohden kivan teräviä.

 In the beginning the stops were loose and in the wrong point. The stops went better to the end and we got some good stops. 

Kovinkaan pitkää loppuverryttelyä ei tarvittu, koska viimeinen tehtävä oli hevosille kuitenkin kohtuullisen kevyt ja fyysisesti kohtuullisen helppo suorittaa. Uno sai taas paljon taputuksia hyvästä työstä!

En oikein osannut korjata viime postauksen kuvaongelmaa, koska omalla selaimellani ja kaikilla laitteillani kuvat näkyvät normaalisti. Johtuisiko sitten siitä, että ne ovat puhelinkuvia - en tiedä. Toivottavasti nämä kuitenkin näkyvät teille, jos eivät näy, niin pitää jatkoa varten miettiä, mitä teen. Kiitos kun luit!

Thanks for reading this post!

24.9.2017

#362 Viimeaikojen ratsastuksista / Few riding hours

Ratsastuksia olen jatkanut normaaliin tapaan syksyn alkaessa. Alkusyksyn menin aika paljon Ferrarilla ja Kukalla, jotka olivat lähes kaikilla tunneilla oikein kivoja. Lisäksi olen päässyt kokeilemaan muutamia vähän uudempia tuttavuuksia, kuten suokkiruuna Kekeä ja erittäin osaavaa New Forest - ruuna Unoa. Kummallakin olen mennyt aikaisemminkin ja vuonna nakki sekä muusi, mutta en niin paljoa, että voisin sanoa tuntevani ne hyvin. En muista, missä järjestyksessä nämä tunnit ovat, joten ne tosiaankin ovat sekaisessa järjestyksessä. Toivottavasti postauksesta tulee kuitenkin luettava :D
Mutta yritän laittaa tekstiä niin, että aloitan uusimmasta tunnista ja jatkan sitten vähän vanhempiin tuntiin. 

In the early autumn I rode few times with Ferrari and Kukka. Almost every time they were very nice to ride. In addition, I've rode few hours with Kekkale and Uno. Kekkale is a very nice Finnish horse and Uno is New forest - pony. 
This post will be a bit weird, but I hope you can read it. 
Kekkaleella menin eräänä torstaina, ja oli muuten aivan ihanaa päästä tämän suokkiruunan selkään pitkästä aikaa! Kekellä menin ensimmäistä kertaa 2015 kesällä, ja jo silloin rakastuin tähän rauhalliseen ruunaan. Keke on kuitenkin ihan erilainen, kuin esimerkiksi Ferrari tai Kukka, joten palaset olivat alkutunnista vähän hukassa. Ravi tuntui oudolta, mutta kuitenkin mukavalta ja turvalliselta istua. Tunti meni oikeastaan yli odotusten, väistötkin onnistuivat kivasti, kunhan itse lopetin turhan säätämisen siellä selässä. Väistöt menivät ravissa paremmin, kuin käynnissä, mutta käynnissäkin ne menivät kohtuullisesti. 
Loppukäynnit käveltiin maastakäsin, ja ne Keke käveli otsa selkääni vasten. 
En voisi olla tyytyväisempi tähän tuntiin, Herra oli aivan ihana 💕

I rode Kekkale about one and half weeks ago and I was very excited and happy, because Kekkale is very skillful and peaceful horse. It's quite different than for example Ferrari or Kukka. Keke's trot was weird, but it felt still safe and nice. Kekkale was very good to ride! We did some leg yields and they went good. I think I had too much effort in my riding, although Keke knew how to do it. It doesn't need so much support than Ferrari, so I didn't know how to ride it. 
I couldn't be happier, Kekkale was lovely ❤



Ferrari oli kahtena tuntina erittäin hyvä, voisin jopa sanoa mahtava! Se kuunteli ja liikkui eteenpäin, eikä säpsyillyt kovinkaan paljoa. Laukatkin onnistuivat kivasti, ja jotenkin tuntuu siltä, että alan hiljalleen saada Ferrarin laukassa jotain kontrollia myös siihen omaan istuntaan. Satunnaisesti saan jopa ratsastettua ponin rennoksi niin, että se myös pysyy rentona pidempään, kuin puoli sekuntia. Jotenkin siitä tulee ihan mahtava fiilis, kun on todella kauan yrittänyt saada ponia rennoksi ja sitten se onnistuu! 

During two classes Ferrari was very, very nice to ride! It listened to me and moved very well. It's canter was very good and I got some control to my seat. Ferrari relaxed and went close to the submission. It felt amazing! But at the next hour...



Koska kukaan ei voi välttyä pilvilinnoista tippumiselta, eräänä sateisena torstaina Ferrari olikin hankalampi kuin pitkiin aikoihin. En saanut sitä kuuntelemaan pohjetta, se ei liikkunut eteen ja säikkyi vähän kaikkea. Laukassa tuli kuitenkin hyviä pätkiä ja niiden jälkeen poni liikkuikin vähän paremmin eteen. Pohkeenväistöt menivät niin penkin alle kuin mahdollista, joka tosin saattoi johtua myös siitä, että omat hermoni olivat vähän kireällä huonon koulupäivän jälkeen.
Tunnilta lähdin pettyneenä omaan ratsastukseeni - olisin voinut ratsastaa paljon paremmin ja siten saada myös parempia tuloksia aikaan. No, aina ei voi mennä hyvin. 

It was rainy Thursday and Ferrari was difficult to ride. It didn't listen to my legs and was slow. We got some good steps in canter and then it started to move better ahead. The leg yields went badly, because I didn't try my best. In leg yields Ferrari needs lots of support, and I don't know why I couldn't give it to Ferrari. 
Always everything can't go well, but still I was disappointed about my own riding. 


Kukankin kanssa meni muutaman tunnin verran erittäin hyvin, poni kuunteli hyvin ja laukkasikin oikein mainiosti! Mitään huonoakaan tuntia ei tullut, mutta kavalettitunnin alkuverryttely meni erittäin penkin alle. Kukka vain juoksi alta pois, mutta rauhoittui, kun aloitimme kavalettityöskentelyn. Että poni oli niin hyvä ratsastaa kavaleteilla, ette uskokaan! Se yritti todellakin parhaansa, mutta koska se ei ole tuollaiseen työskentelyyn tottunut, menivät jalat vähän sikinsokin. Vaikein tehtävä olikin nostaa laukka pituushalkaisijalla ensimmäisen puomi-kavalettisarjan jälkeen ja laukata puomikasan yli sekä sen jälkeen kääntyä vasemmalle. Poni kuitenkin yllätti ja hyppäsi parikin kertaa oikein mainiosti!

Kukka has been nice to ride! It's canter is stronger and better than for example a couple of months ago. The warm-up of the jumping class went badly. Kukka was very energetic, but it calmed down when we started "jumping". On the obstacles Kukka tried it's best and it was nice to see  and feel it! Sometimes it just stumbled, but it kept going :) It also jumped very good few times. 

Pahoittelut erittäin sekavasta postauksesta, mutta saitte taas vähän kartoitusta siitä, missä mennään. Tai ainakin purin vanhojen tuntien lyhyet koosteet tänne - tunneista Unon kanssa ja supertunnists Ferrarin kanssa on tulossa sitten vähän myöhemmin postausta, kunhan saan karsittua puhelinmateriaalit. Videotakin olisi, mutten viitsi sitä julkaista, koska opettajani näkyy kyseisessä videossa (tarkkaan sanottu, ettei opettaja saa näkyä).

I'm sorry about a bit confusing post, but now you know, how my riding classes have gone! You can read later about Uno and Ferrari. 

Kiitos kun luit :)

Thanks for reading! :)



16.9.2017

#361 Mietteitä blogista + kuulumisia // Something about this blog and how's it going?

Huom! Yritin näitä kuvia ottaessa parhaani, mutta olen pahoillani, jos jotkut ovat vähän epätarkkoja. Harjoittelemalla oppii :)

Kaikki ovat varmasti huomanneet, että viimeisimmän vuoden aikana blogi on hiljentynyt koko ajan enemmän, eikä minulla edes ole siihen mitään kunnollista selitystä. Motivaatiota löytyy, kuviakin on jonkun verran, mutta jotenkin jaksamista ei ole ollenkaan. Kun olen saanut kouluhommat tehtyä, en edes halua miettiä kirjoittamista. Ei sillä, että aikaakaan olisi liikaa...
Jos jaksamista ei ole, en halua tulla kirjoittamaan mitään väkisin. Silloin tekstistä ei tule mitään hyvää, joten mieluummin kirjoitan harvemmin edes kohtuullisen laadukkaita postauksia. Lukijakuntaa kuitenkin löytyisi jonkin verran, ja niihin harvoihin julkaisemiini postauksiin on tullut kivasti kommentteja, kiitos siitä! Blogin tilastoista kuitenkin huomaa, että kaikki käyrät menevät alaspäin - kuukaudessa näyttökertoja tulee todella vähän, joka ei ole mikään ihme ottaen huomioon tämän postaustahdin, jota yritän ylläpitää.

I'm not sure, why I've been so inactive in my blog. I have a lot of motivation, pictures and ideas, but I don't have time for blogging. The school takes a lot of time and at my free time I want to do other things. 
I don't want to write posts, if it doesn't feel right. Then the posts aren't of good quality and not so easy to read.

En yhtään tiedä, mitä blogin tulevaisuus tuo tullessaan. Rakastan tätä hommaa, kuvien muokkausta ja postausten luomisprosessia. Parasta on kuitenkin saada kommenttia tästä blogista ja sen postauksista, tästäkin suuri kiitos!
Väkisin tätä on kuitenkin turha yrittää ylläpitää, ja jos aika ei vain riitä, silloin se ei riitä. Jatkosta kuitenkin sen verran, että tulen postailemaan satunnaisesti ja silloin, kun aikaa tai kuvia riittää. Todella monesta tunnistakin riittäisi kerrottavaa :)

I don't know, what will come in the future. I love to write posts and edit pictures and the best thing is, when I get some comments from you. Thank you, that you're so active readers! 
I'll write some posts then, when I have a lot of time, motivation and pictures. If you want to read some real time news about our dogs life, please go and follow these instagram accounts:@furry_feelings and @supuus. 
Sitten vähän muihin aiheisiin... Pörrillä ja Almalla sujuu oikein hyvin, ja ne ovat päässeet juoksentelemaan metsässä vapaina, koska irtipitoaika alkoi parisen viikkoa sitten. Tytöt ovat viihtyneet erittäin hyvin ja nauttineet näistä vapauden hetkistä! Varsinaisia kuvia puhelimesta tai kamerasta ei löydy, mutta parisen videota kylläkin. Blogin instagramista (@furry_feelings) löytää jotain materiaalia, ja useimmiten reaaliaikaisemmin, kuin täältä blogista. Myös @supuus - instagramista löytää hyvää materiaalia koiristamme ;)

And then to the other topics... Pörri and Alma are really enjoying their life! At the weekends we go to the forest, that the dogs could to run unleashed - the hunting season is coming ;) The girls like running unleashed very much. I don't have any pictures from the forest, but you can see some videos in instagram.
Alma sai myös tutustua uuteen koirakaveriin, lähellämme asuvaan Nadaan. Nada ei ole kovinkaan vanha, mutta sen iästä en ole aivan varma. Tytöillä riitti vauhtia vaikka muille jakaa, ja hauskaa näytti olevan kummallakin! Koirilla synkkasi oikein hyvin, mitään ärinöitä tai murinoita ei kuultu kertaakaan.
Kun energiat loppuivat, menivät ne yhdessä kaivamaan hiekkalaatikkoa tai vain makoilemaan keskelle pihaa.
Yritin saada Almasta ja Nadasta edes jonkinlaisia kuvia, mutta vauhtia oli sen verran, että osa kuvista on hyvinkin epätarkkoja. Pyydän siis anteeksi näitä laatuja, mutta kuvaamaan oppii vain kuvaamalla :)
Alma got a new dog friend called Nada. It's a young dog and it has a lot of energy. Alma and Nada played together about one hour and they had a lot of fun! They ran around the garden and dug in the sandbox. When their energy ran out, they went lying together. 
I tried to take some pictures of Alma and Nada, but they had too much speed. I'm sorry about the quality of the pictures, but I tried my best :D
Pörri on myös selkeästi alkanut nauttimaan Alman seurasta enemmän, kun riiviöpentu on vähän kasvanut. Alma ei enää kiusaa Pörriä niin paljoa, ja nyt ikkunasta pääseekin jo seuraamaa hurjaa rallittelua. Ei siinä, on sitä ennenkin näkynyt, mutta tällä kertaa Pörrikin on täysillä mukana, eikä vain ärtyneenä hölköttele Almaa karkuun.

I think, that my dogs are friends together. Alma doesn't tease Pörri so much as before and they run around the garden almost every day! They've done it before, but now I think also Pörri likes it. They dig the sandbox together, sleep together and run together. It's very nice to see it :) 
Tätä on ollut aivan ihana seurata, tulee hyvä mieli, kun näkee, ettei Pörrikään enää "inhoa" Almaa ja niillä on alkanut synkata paremmin. Ne tosin riitelevät jostain puusta pudonnesta omenasta ja riita katkeaa vasta, kun omena on poissa, mutta muuten niillä menee oikein hyvin. Katkenneita puunoksia tosin näkee ympäri pihaa. Mistäköhän johtuu, en yhtään kyllä tiedä?

So, the life is very nice here - the hunting season and autumn is coming, dogs are happy and I'm happy. I promise, that I'll try to post more posts in this month, but I can't promise that I can do it. I'll try. 

Thanks for reading, you're awesome ❤