Ratsut

Vento II
Vento 30.8.2015 kisoissa

Nimi: Vento II 

Kutsumanimi: Vento

Rotu: Tuntematon/risteytysponi

Sukupuoli:  Ruuna

Syntymäaika: Arviolta 1995

Väri: Rautias

Vaikka tällä ponipapalla ikää riittääkin jo ihan kohtuullisesti, se jaksaa yhä tutustuttaa pieniä ponityttöjä-ja poikia ratsastuksen ihmeelliseen maailmaan. Nuoruudessaan, esim. vuosina 2013 ja 2009 se on toiminut vielä esteratsuna, mutta nyttemmin "palvelee" hienosti kouluratsun virassa.
Itse ratsastin Ventolla 2015 aktiivisesti ja kävin sillä kisoissakin, mutta silloin kisaratsu vaihteli Venton ja Lupiinin välillä. Nyttemmin en ole enää tällä ponipapalla ratsastanut, syksyllä 2016 ratsastin sillä yhden kerran. 
Ratsastaessa Vento on oikeasti pomminvarma, eikä säiky yhtään mitään. Aluksi meno saattaa olla vähän tahmeaa, mutta laukkojen myötä poni piristyy. Kavaleteista, puomeista ja jumppasarjoista poni innostuu, mutta pysyy hyvin käsissä. 
Hoitaessa Vento on kuin unelma, ei sano mistään mitään, jököttää vain paikoillaan. Satulan laitto ja satulavyön kiristys eivät tosin kuulu tämän ponin lempipuuhiin, mutta se sietää niitä hienosti. 

Ljupin
Lupiini 2016 alkukevään kisatreeneissä

Nimi: Ljupin

Kutsumanimi:  Lupiini, Pappa

Rotu: Tuntematon/risteytys

Sukupuoli: Ruuna

Syntymäaika: Arviolta 1997

Väri: Tummanruunikko

Lupiiniltakin löytyy jo kunnioitettava ikä, mutta silti se jaksaa tasaisen varmasti puksutella menemään ratsastustunneilla. Varmasti Lupiinilta löytyy vielä monen monta elinvuotta! Pieneksi jääneen trakehnerin kainaloista ei löydy mitään ketunhäntiä, eikä se pääosin säikykään yhtään mitään. Enintään Lupiini jää vähän hitaaksi, mutta siltä löytyy nätit liikkeet, kun sen saa liikkeelle. 
Kun aloitin ratsastuksen Rusthollissa, menin muutaman kerran Papalla putkeen, ja siitä lähtien se on kuulunut lempihevosiini Rusthollissa. Lupiinilla ja Ventolla ratsastinkin ensimmäiset kuukauteni itselleni uudella tallilla, ja parit kisat kävin tälläkin. Ikimuistoisimpia kokemuksia ovat varmasti ne monet ihanat tunnit ja voitti koulukisoissa reilun 65% tuloksilla. 
Hoitaminen ei kuulu Lupiinin lempijuttuihin, mutta hoitaminen onnistuu ongelmitta, kunhan vaan muistaa olla napakkana. Ratsastaessa Lupiini ei keksi mitään konnankoukkuja,hitaus on ainoa negatiivinen asia ponin ratsastuksessa. 

Liinun Oskari
Oskari marraskuussa 2016


Nimi: Liinun Oskari

Kutsumanimi: Oskari, Oskari-ori, Osku, Tukkajumala

Rotu: Suomenhevonen

Sukupuoli:Ori

Syntymäaika: 25.5.2011

Väri: Punarautias

Oskari on nuoresta iästään huolimatta aivan mahtava, touhukas persoona, joka haluaa olla mukana ihan kaikessa! Sen käyttäytyminen on moitteentona ja ratsastettavuus oikein hyvä. Oskari on ratsastaessa touhukas ja yrittää koko ajan miellyttää ratsastajaansa. Vauhtia saattaa joskus olla vähän liiaksikin, mutta kontrolliharjoituksilla, tasaisella kädellä ja Oskun mielestä hyvällä ratsastustyylillä pääsee pitkälle! Oskarilla on kapasiteettia niin este-kuin koulupuolellekin.
Ensimmäisen (ja tähän mennessä viimeisen) kerran pääsin Oskun selkään marraskuussa 2016. Ponin saaminen tunnille oli aikamoinen kulttuurishokki, olinhan pitkään ratsastanut pikkuponeilla, kuten Ferrarilla. Ihastuin kuitenkin tähän Tukkajumalaan jo tällä ensimmäisellä kerralla, sillä se oli energinen, yritteliäs ja miellyttämisenhaluinen. 
Hoitaessa Osku on oikea kultamussukka, tosin ruoka menee hoitajan tutkimisen edelle. Hevonen mikä hevonen...

Pyrypolun Doris
Doris ja Doriksen varsa 2016?

Nimi: Pyrypolun Doris

Kutsumanimi: Doris

Rotu: Suomenhevonen

Sukupuoli: Tamma

Syntymäaika: 16.6.2003

Väri: Rautias

Tämä tamma-mammaksikin kutsuttu pieni suomenhevonen on yksi kivoimmista hevosista, joilla olen koskaan ratsastanut. Kesällä 2015 en ollut kovin taitava ratsastaja, joten en Doristakaan kovin hyväksi saanut ratsastettua - sain sen painamaan kädelle ja vaan menemään, sekä punkemaan ulkoapuja vastaan. Tiedän kuitenkin Doriksen olevan erittäin hyvä hevonen niin siitos-kuin ratsastuskäyttöönkin. Pidin Doriksesta ja etenkin sen laukasta erittäin paljon!
Ratsastin Doriksella pari tuntia putkeen, ja ihastuin tämän ratsastettavuuteen. Se oli eteenpäinpyrkivä, mutta otti kuitenkin pidättävät avut erittäin hyvin vastaan. Hoitaessa Doris on yksi kilteimmistä hevosista maan päällä! 


Kiven Jätkä

Kuva tulossa jossain vaiheessa!

Nimi: Kiven Jätkä

Kutsumanimi: Jätkä, Pätkä-Jätkä, Jätkis

Rotu: Suomenhevonen

Sukupuoli: Ruuna

Syntymäaika: 6.5.2009

Väri: Musta

Jätkä on tuttavallinen, kiltti ja äärettömän yritteliäs, vuonna 2009 syntynyt suomenhevosruuna. Ratsastaessa se on päivästä riippuen hitaampi tai reippaampi, mutta aina yhtä mukava. Jätkällä olen mennyt tässä vaiheessa vain kaksi tuntia, nekin peräjälkeen, mutta niiden aikana ehtii yllättävän hyvin saada tuntumaa uuteenkin ratsuun. Jätkä yrittää ratsastaessa koko ajan miellyttää ratsastajaansa ainakin oman kokemukseni mukaan, ei paina kädelle ja pääosin liikkuu omalla moottorilla. Jätkä omaa erittäin hienot ja tasaiset liikkeet, väistöt sujuvat, jos niitä osaa ratsastaa ja varmasti paljon haastavammatkin liikkeet. 
Tämän herrasmiehen kanssa ei olla vielä paljoa yhdessä koettu, mutta toivon tarinamme saavan jatkoa mahdollisimman pian edes ratsastustuntien merkeissä. Hoitaessa Pätkä-Jätkä on erittäin kiltti ja utelias, ja katselee kaikkein mieluiten käytävälle. 

Kekkale
Kekkale 24.9.2017 

Nimi: Kekkale

Kutsumanimi: Keke, Keksu, Kekkale

Rotu: Suomenhevonen

Sukupuoli: Ruuna

Syntymäaika: 18.5.2000

Väri: Tummanpunarautias

Keke on aloittanut elämänsä ravurina, eli nykyään poika on ex-ravuri, joka toimii ratsun tehtävissä erinomaisesti. Jos Kekeä katsoo vaikka ratsastustunneilla, ei sen arvaisi olevan ex-ravuri. Se taitaa pohkeenväistöt ja avot + aivan varmasti muutakin, laukkaa nätisti, ei paina ohjille ja on aikalailla täydellinen ratsu ratsastuskoulukäyttöön. Kekestä ei ole ratsuna puolta pahaa sanaa kuultu lausuttavan - se miellyttää ratsastajaansa mahdollisimman paljon, vaikka ikää löytyykin jo 16 vuotta. 
Ratsastin Keksulla ensimmäisen kerran 2015 (tai 2014) kesällä, jolloin se varasti sydämeni. Silloin Rusthollin ponit ja osa hevosista olivat vielä Mäntsälässä, joten kävin vain kesätunneilla Rusthollissa. Ikävöin Kekkaletta koko vuoden ajan suunnattomasti, kunnes pääsin taas näkemään sen ja ratsastamaan sillä 2016 syksyllä (ainakin muistaakseni). Keke jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi, se on siellä tatuoituna, eikä hevillä lähde. Hoitaessa tämä kultamussukka laskee päänsä olkapäälle, parhaassa tapauksessa melkein nukahtaa siihen. 
2017 jatkoimme yhteistä tietämme Kekkaleen kanssa. Sen kanssa pääsin kokeilemaan laukkasulkuja ja sitä tunnetta, kun ihmisen ja hevosen välillä on yhteys. Ei tarvittu paljoa, olin taas myyty. Loppukäynnit kävelimme niin, että Kekkaleen pää oli selkääni vasten. Toivottavasti pääsen ratsastamaan Kekellä vieläkin enemmän, se on uskomattoman opettavainen ja hieno suomenhevonen isolla S-kirjaimella!

Maschero
Nasu -16 syksyllä

Nimi: Maschero

Kutsumanimi: Nasu, Maschero, Masse, Nasse..

Rotu: Finnish warmblood, FWB

Sukupuoli: Ruuna

Syntymäaika: 28.5.2005

Väri: Tummanpunaruunikko

Machero, Masseksikin kutsuttu ruuna on oman arvonsa tuntema kuningas, oikea herkkis. Masse on erittäin taitava ja kapasiteetikas, ja sen kanssa on erittäin mukava harjoitella uusia liikkeitä ympyröistä avoihin ja kokoamisiin asti. Nasun selkään pääsin ensimmäisen kerran syksyllä -16, ja ihastuin tähän hevosherraan aivan suunnattomasti! Ikäähän tällä ei vielä hirveän paljoa ole, mutta taitoa senkin edestä. Taitavan ratsastajan kanssa Nasu varmasti yltää vaikka tähtiin, siitä ei ole epäilystäkään!
Ratsastaessa Nasu on tavallaan helppo, mutta sen pitää antaa suorittaa itse. Se tekee avoa, jos sille antaa avut siihen, se tekee väistöjä, kun pyydetään. Minulla oli tämän kanssa vähän ongelmaa, sillä jäin koko ajan varmistelemaan - tämä ruunapoika kyllä ilmoittaa siitä. Syksyllä, ilmojen viiletessä tämä saattaa ajatella lentämisen opettelua, mutta pysyy kyllä nätisti maan pinnalla. 
Hoitaessa Maschero saattaa olla vähän ärhäkkä, mutta todellisuudessa se vaan yrittää esittää oikein kovaa, oman arvonsa tuntemaa kunkkua. Kun sille näyttää rajat ja kertoo, mitä tehdään milloinkin, kaikki sujuu loistavasti ja poni on oikein kiva harrastuskaveri :)

Bergviks Myra
Myra 14.8.-16

Nimi: Bergviks Myra

Kutsumanimi: Myra

Rotu: Suomenhevonen

Sukupuoli: Tamma

Syntymäaika: 22.6.2008

Väri: Punarautias

Myra on erittäin kaunis, lempeä, ja ehkä hiukan isokorvainen suomenhevostamma. Se liikkuu eteen omalla moottorillaan, mutta kuuntelee pidätteitä ja myös eteenpäinajavia apuja. Taipumisessa ja kylkien pehmeydessä oli muistaakseni vähän ongelmia, mutta poni parani selkeästi loppua kohden. Pidin Myrassa erityisesti miellyttämisenhalusta ja lempeydestä - selkään olisi kiva kavuta myöhemminkin! :) 
Ratsastaessa Myralta löytyy moottori, jarru ja kääntyminenkin onnistuu hienosti. Tältäkään tammalta ei hirveästi ikää löydy, mutta ikähän karttuu koko ajan, halusi tai ei. Myra on myös taitava kouluratsu, kuten jokainen Rusthollissa asuva hevonen tai poni. Näillä on aina ilo mennä, kun kaikki ovat osaavia ja kilttejä!
Hoitaessa Myra oli muistaakseni kilteimmistä kilteimpiä hevosia, ei sanonut satulasta tai suitsista yhtään mitään. 


Bella Capri

*Kuva tulossa*

Nimi: Bella Capri

Kutsumanimi: Bella

Rotu: Tuntematon

Sukupuoli: Tamma

Syntymäaika: 1995

Väri: Tummanruunikko

Bella on itselleni uusi tuttu, mutta siitä on tullut lyhyessä ajassa hyvin tärkeä. Poni on siro, kaunis ja käyttäytyy hienosti tilanteessa kuin tilanteessa. Bellalta löytyy hyvä, oma moottori, jota se mielellään käyttäisi enemmän, kuin on tarpeen. Ehkä suurin haaste tämän ponin kanssa on saada se kiireettömäksi ja kuuntelemaan pidätteitä. Bella ei tee mitään pahaa, vaan on ihan äärettömän kiltti - se haluaa vain mennä. Ponilta löytyy siis moottoria, mutta kuunnellessaan ratsastajaansa se kulkee kuin unelma - paremminkin.
Bella laskee päänsä helposti kauniiseen muotoon ja se onkin pitkälle koulutettu. Enemmän työtä vaatiikin sitten takaosan työskentely, sillä vaikka pää olisikin alhaalla, ei Bella välttämättä kulje peräänannossa. Sillä on hyvät ja helposti istuttavat liikkeet.
Varsinaisesti tutustuin Bellaan vasta helmikuussa 2017, ja poni valloitti sydämeni sillä sekunnilla, kun sen selkään kiipesin. Tämän ponin selässä minulla on turvallinen olo ja tiedän, että se pitää minusta huolta.
Tiemme Bellan kanssa erkanivat luultavasti lopullisesti keväällä 2017, kun Bella lähti takaisin alkuperäisille omistajilleen vauvalomalle. Koskaan ei saa sanoa ei koskaan, ehkä tiemme vielä joskus kohtaavat.
Sivu päivitetty 29.9.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)